Pieksämäki 60 vuotta | Aapeli Häyrisen lahjoitus vaikutti kaupunkikeskustan nykyiseen sijaintiin – Tienristin talosta käytiin vääntöä pitkän aikaa 19.5.2022 0:00
Kierrätyssoittimia ja heittäytymistä Nukkekodilla sunnuntaina Lekkerbergin Laulavan Kylän johdolla 19.5.2022 0:00
Nuorisotila Weturissa aloitetaan monikulttuurisuusillat ensi viikolla vapaaehtoisten avustuksella 16.5.2022 14:00
Sinkuille tarjolla kohtaamisia – Pieksämäen seurakunnassa halutaan vastata alati kasvavan yksinäisyyden haasteisiin 5.5.2022 0:00
Kevään jännittävin ottelu pelataan Unelmien liikuntapäivänä – Seurakunta ja kaupunki ottavat toisistaan mittaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi 30.4.2022 0:00
Johtajallekin näytettiin ovea, kun Armas Hutri halusi säilyttää näkemyksensä Vaalijalan alttaritaulusta 9.4.2022 17:00
Nuorten näkemys tulevaisuuden kirkosta on positiivinen – Partaharjussa keskustellaan viikonloppuna kirkon tulevaisuudesta seurakuntien työntekijöiden, kirkon päättäjien ja nuorten kesken 26.3.2022 17:52
Pieksämäen seurakunta sai isoja lahjoituksia – vuoden 2021 tilinpäätös reippaasti ylijäämäinen 25.3.2022 18:00
Kirkon Nuorten tulevaisuusseminaarissa keskustellaan kirkon suunnasta – Osallistujia saapuu jokaisesta hiippakunnasta 24.3.2022 0:00
Diak ja Itä-Suomen yliopisto aloittavat koulutusyhteistyön – maisteritason diakoniakoulutus alkaa ensi vuonna 21.3.2022 11:31
Seurakunnan työntekijät rakensivat lumiveistosmaailman – Hahmot kurkkivat Keskuskadulle aidan yli 19.3.2022 0:00
Rauhan puolesta sanoin ja sävelin – Seurakuntien muusikot yhdistivät voimansa konsertin merkeissä 15.3.2022 0:00
Seurakunta pilotoi uusia ryhmiä Pieksämäellä – Ideat tulleet suoraan seurakuntalaisilta 12.3.2022 0:00
Pieksämäellä kerättiin rahaa ukrainan pakolaisille – SPR:n ja Kirkon ulkomaanavun keräyksiin lahjoitettiin runsaskätisesti 8.3.2022 10:00
Diakoniatyö juhlii 150-vuotisjuhlavuotta – Vuosien varrella työtavat ovat muuttuneet, mutta toivo on aina säilynyt 5.3.2022 0:00
Suomen Punaisen Ristin Pieksämäen osasto aloittaa lipas- ja tonkkakeräykset Ukrainan konfliktin uhrien auttamiseksi – Vapaaehtoisia tarvitaan kerääjiksi 28.2.2022 11:17 | Päivitetty 28.2.2022 12:52
Seurakunta järjestää rukoushetken ja soittaa rauhan kelloja – Ympäri Suomen kokoonnutaan rukoilemaan rauhan puolesta 24.2.2022 12:20
Rippikoulussa annetaan pohdinnalle ja keskusteluille aikaa – Leirien suosio on hienoisessa kasvussa 15.2.2022 0:00
Vapaaehtoistyössä ei tarvitse olla superihminen – Lähimmäispalveluun kaivataan lisää ystäviä 12.2.2022 0:00
Anu Luukkonen haistaa työssään kalman – ”Jonkun ihmisen elämä on päättynyt juuri siihen” 10.2.2022 16:00 | Päivitetty 10.2.2022 17:17
Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten paremman huomisen puolesta – Pieksämäellä nuoret pääsevät itse vaikuttamaan keräystuoton kohdentamiseen 5.2.2022 0:00
Pieneläin-hautausmaan ylläpito siirtyi kaupungille – Hautapaikkojen tilanne käydään läpi ensi keväänä. 25.1.2022 0:00
Pieksämäellä todettu seitsemän uutta koronatartuntaa – avin kokoontumisrajoitukset voimaan maanantaina 17.12.2021 15:50
Korona: | Seurakunta ja Poleeni eivät ota ainakaan vielä koronapassia käyttöön – Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksia järjestetään lisää 13.12.2021 12:40 | Päivitetty 13.12.2021 14:46
Jouluhiljentyminen kutsuu Ristikiven kirkkoon – Perinteikäs tapahtuma järjestetään jo 15. kerran 11.12.2021 0:00
Naarajärvellä järjestetään taas perinteinen kauppakassikeräys – auttaa voi vaikka oman kauppareissun yhteydessä 27.11.2021 13:05
"Tänne tuntee olevansa aina tervetullut". ViaDian uusi päiväkeskus on kaikkien yhteinen olohuone 20.11.2021 0:00
Pyhäinpäivä aiheuttaa muutoksia ilmestymispäiviin – Pieksämäen Lehti ei ilmesty ensi lauantaina 2.11.2021 17:25