Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pieksämäellä todettu seitsemän uutta koronatartuntaa – avin kokoontumisrajoitukset voimaan maanantaina

Pieksämäellä on todettu eilisen tiedotteen jälkeen seitsemän uutta koronatartuntaa, suurin osa sairastuneista on ollut jo karanteenissa. Yksi sairastuneista ei ole ollutkaan paikkakunnalla, mutta tartunta kirjataan Pieksämäelle kotikunnan mukaan.

Essoten alueella on todettu tällä viikolla torstaihin mennessä 61 uutta koronavirustartuntaa. On todennäköistä, että viikon kokonaismäärä on vähintään samaa luokkaa edeltäneen viikon 74 tartunnan kanssa. Sairaalahoidossa olevien määrä on viikon mittaan pysynyt melko vakaana. Hoidossa on ollut 3–5 koronapotilasta, joista 1–2 tehohoidossa.

– Tilanne on jatkunut kuormittavana ja resurssit ovat tiukoilla. Toivottavasti alkuviikosta alkaisimme jo näkemään rajoitusten ja suositusten vaikutuksia tartuntamäärissä, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi tänään perjantaina uusia rajoituksia Essoten sairaanhoitopiirin alueelle. Rajoitukset tulevat voimaan ensi maanantaina, eli 20.12. alkaen. Kokoontumisrajoitus laajeni koskemaan kaikkia aikuisten kokoontumisia, myös harrastuksia ja vapaa-aikaa. Kokoontumisrajoitus kiristyi sadasta henkilöstä 50:een henkilöön.

Yleisötilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin henkilömäärärajaa ei tarvitse noudattaa. Koronapassi pitää tarkastaa tilaisuuteen saapumisen yhteydessä yli 16-vuotiailta henkilöiltä. Koronapassia ei edellytetä esimerkiksi henkilökunnalta tai esiintyjiltä.

Yleisissä kokouksissa järjestäjä ei voi edellyttää koronapassia, vaan niissä pitää noudattaa kokoontumisrajoituksia. Päätös ei koske oppilaitosten tai varhaiskasvatuksen toimintaa, ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämää. Päätös ei koske myöskään ravintoloita, joita koskevista rajoituksista päättää valtioneuvosto.

Pieksämäen seurakunnassa tiukentuneet rajoitukset aiheuttavat muutoksia maanantaista lähtien. Vielä tänä viikonloppuna Uuteen ja vanhaan kirkkoon pääsee kauneimpia joululauluja laulamaan sata osallistujaa. Maanantaista lähtien määrä laskee viiteenkymmeneen.

Jumalanpalveluksiin ja muihin kirkollisiin toimituksiin rajoitukset eivät ole samat: Pieksämäen seudun kirkkoihin voidaan ottaa sisään osallistujia yksi kolmasosa istuinpaikoista. Vanhassa kirkossa määrä on 220 henkilöä, Uudessa kirkossa 140 henkilöä, Jäppilässä 180 ja Virtasalmella 130 henkilöä.

-- Koronapassia ei voida soveltaa jumalanpalveluksissa ja hartauksissa, koska ne ovat lakisääteisiä ja siten kaikille avoimia.

Pieksämäen seurakunta on lisäksi linjannut, että emme kysy passia myöskään muissa seurakunnan tapahtumissa. Vahva maskisuositus on, samoin turvavälien ja käsihygienia huomioiminen, kirkkoherra Matti Pehkonen linjaa.

Uudet rajoitukset eivät tässä vaiheessa vaikuta Kulttuurikeskus Poleenin toimintaan. Pieksämäen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Päivi Majoinen kertoo, että Itä-suomen aluehallintoviraston asettamat uudet rajoitukset tulevat voimaan maanantaina 20.12, jolloin Poleenissa alkaa joulutauko. Ensimmäinen yleisötilaisuus on tammikuun 15. päivä.

Poleenissa on varauduttu koronapassin käyttöönottoon ja sen käytännönsuunnittelu ennätetään tehdä vuodenvaihteessa.

– Toivomme yleisöltä varovaisuutta, maskin ja käsidesin käyttöä. Toivomme, että salissa ei istuta aivan vieraiden ihmisten vieressä – tilaa on sijoittua väljästi, Majoinen toteaa.