Varhaiskasvatuksen ammattilainen ei mene päiväkotiin harrastamaan ulkoilua, askartelua tai kuravaatteiden pesemistä. Hän menee töihin. Silti liian usein työntekijä joutuu maksamaan itse välineistä, joita työssä välttämättä tarvitaan. Julkisten ja hyvinvointialojen liiton kysely (2025) kertoi, että peräti 78 prosenttia varhaiskasvatuksen työntekijöistä ei ole saanut työnantajalta lainkaan tukea työvaatteisiin. Tämä on vaikeasti perusteltavissa.
Päiväkodin työntekijä viettää työpäiväänsä lattialla, ulkona säällä kuin säällä, hiekkalaatikolla, metsäretkillä ja leikkipuistossa. Työssä nostetaan lapsia, kyykistytään, ryömitään, askarrellaan ja syödään yhdessä. Vaatteet likaantuvat ja kuluvat aivan eri tavalla kuin esimerkiksi toimistotyössä. Asianmukaiset jalkineet ja ulkovaatteet ovat myös työturvallisuuskysymys.
Ongelma on myös yhdenvertaisuudessa. Yhdessä kunnassa työntekijä saa vaaterahaa, toisessa työnantaja hankkii työvaatteita ja kolmannessa työntekijä maksaa kaiken itse. Työntekijän kannalta on sattumanvaraista, miten työn tekemisen kustannukset Suomessa jakautuvat.
Tätä ei pitäisi ratkaista kahdensadan tai kolmensadan euron paikallisilla kädenväännöillä. Kyse on periaatteesta. Työn tekemisen kustannusten tulisi ensisijaisesti kuulua työnantajalle.
Jos valtakunnallista työnantajavastuuta ei kuitenkaan saada lainsäädännöllä tai työehtosopimuksilla riittävän selkeästi ratkaistua, tarvitaan verotukseen toimiva valtakunnallinen malli. Työvaatteiden ja -jalkineiden kustannukset pitäisi voida vähentää verotuksessa silloin, kun ne ovat aidosti työn tekemisen vuoksi tarpeellisia. Olennainen ehto on kuitenkin se, että omavastuu olisi kohtuullinen. Nykyinen palkansaajan automaattinen 750 euron tulonhankkimisvähennys tarkoittaa, ettei pienistä työstä aiheutuvista kuluista käytännössä synny erillistä verohyötyä. Jos varhaiskasvatuksen työntekijä joutuu käyttämään satoja euroja vuodessa työssä tarvittaviin vaatteisiin ja jalkineisiin, ei riitä, että valtio sanoo niiden olevan periaatteessa vähennyskelpoisia. Vähennysoikeudesta pitää tehdä sellainen, että siitä on myös todellista hyötyä.
Varhaiskasvatus on yhteiskunnan kannalta välttämätön palvelu. Sen ammattilaiset huolehtivat lastemme turvallisuudesta, kasvusta ja oppimisesta silloin, kun vanhemmat tekevät omaa työtään. Heiltä vaaditaan ammattitaitoa, vastuuta ja jatkuvaa läsnäoloa. On kohtuutonta, jos samaan aikaan heidän odotetaan kustantavan omasta pienestä palkastaan työn tekemiseen välttämättömiä välineitä.
Kirjoittajat ovat JHL:n Kaakkois-Suomen alueryhmän jäseniä.