sunnuntai 22.10.2017 Anja, Anita, Anniina, Anitta, Anette

Paikallislehtien tilausmaksu vahingossa kahteen kertaan

Savon Media Oy:n paikallislehtien asiakkaat ovat saaneet kaksi samanlaista tilauslaskua laskutusajossa tapahtuneen virheen vuoksi.
– Ei tarvitse maksaa kuin toinen, neuvoo Savon Media Oy:n levikkijohtaja Aki Pöntinen.
Viime viikolla kirjeitse lähetetyt laskut ovat tulleet asiakkaille alkuviikosta. Pöntisen mukaan toisesta samanlaisesta laskusta ei tarvitse välittää, eikä asiasta tarvitse olla kehenkään yhteydessä. Riittää kun maksaa laskuista vain toisen.
Suoramaksua käyttäville asiakkaille on voinut tulla kaksi ilmoitusta tilauslaskusta. Pöntisen mukaan automaattisessa suoraveloituksessa tilausmaksu on mennyt asiakkaan tililtä kuitenkin vain yhden kerran. Siis ei syytä huoleen.
– Olemme pahoillamme tapahtuneesta, Pöntinen harmittelee.

Jätä kommentti

*