Edellisen kolumnini otsikko oli Ennen kaikki oli paremmin – vai oliko? Jäin tuumailemaan tuota äijäslogania enemmän ja lähestyn sitä nyt uudemman kerran. Kun itse olen jo setämiesiässä ja kotona pyörii teinejä, otin kirjoitukseni lähtökohdaksi pienoisen vertailun.
Asumme noin kilometrin päässä uimahallista. Sinne teinit ehkä jaksavat kävellä, mutta pois pitää hakea, sillä ovathan he raataneet altaassa ja kylmäkin saattaa kotiin kävellessä tulla. Kyllä meidätkin lapsena vietiin ja haettiin uimahallilta, jos olimme työllä ansaitsemistamme pennosista onnistuneet uimalipun hinnan säästämään, jotta uimahalliin meno oli ylipäätänsä mahdollista. Eli tässä asiassa tasapeli ennen/nyt –kilpailussa. Tosin uimahallille oli matkaa kolmekymmentä kilometriä.
Jos koulussa oli hiihtoa, oli hyvin kätevää kun sukset tulivat helposti mukaan, olinhan hiihtänyt seitsemän kilometrin matkan kotoa kouluun. Muistan hyvin nuo rakkaat punaiset puusukset joita huollettiin ahkerasti joka hiihtoreissun jälkeen ja ne arvokkaasti nostettiin talon seinustalle käytön jälkeen.
Jalan kasvaessa oli kätevää ottaa yksi villasukkakerros vähemmäksi. Mono pysyi samana ainakin neljä vuotta. Kun sitten siirryin yläasteelle ja pitkän vonkaamisen jälkeen sain ensimmäiset lasikuitusukset, vanhat uskolliset puusukset päätyivät mäkihyppysuksiksi.
Kun sitten muiden kylän pentujen kanssa yhdessä tamppaamasta Tattarimäen suurmäestä leiskautin viisi metriä kaatuen siten, että toinen suksi meni poikki, itkin sitä kolme päivää. En kipua, vaan uskollisen suksivanhuksen menetystä.
Nykyään paremmin.
Sukset ei mene niin helposti poikki. Ja muistaakseni jo kolmannella luokalla tuli mahtava uudistus, että jos koulumatka oli viisi kilometriä, koulun tuli järjestää näille oppilaille taksikyyditys.
Siitä johtuen opin rakastamaan lähimmäisiäni, sillä Penttisen Reten henkilömersuun ahtautui kaksitoista tilliäistä. Olo oli kuin sillipurkissa. Nykyään on sentään rajoitukset kyytiläisten määrälle ja turvavyöpakko. Paljon parempi.
Kodissamme ilmalämpöpumppu on asennettu siten, että sisäyksikkö on vessan oven välittömässä läheisyydessä. Olen yrittänyt teroittaa jälkipolvelle, että vessan ovi täytyy laittaa kiinni sieltä poistuessa. Tämä jo senkin takia, ettei vessasta tuleva kylmempi ilma työllistä pumppua paahtamaan sähkösäännöllisistä syistä kuumempaa ilmaa jatkuvalla syötöllä. Itse kun olin lapsi, meitä opetettiin avaamaan ovi vanhemmille ihmisille, nykyään jopa vessan ovi jätetään valmiiksi auki meille ikäihmisille.
Lapsuudessani oli enemmän aikaa koulunvälitunneilla, sillä kahdenkymmenen asteen pakkasessa puuceessä käynti ei vienyt paljoa aikaa. Nykyään on hienoa, kun lämpimässä vessassa voi hyvinkin istua koko välitunnin, ja ulkomaailma on käden ulottuvilla puhelimen välityksellä. Mahtavaa, kun täysi-istuntoa suorittaessa voi pelailla kaikenmaailman pelejä, eikä omia ylimääräisiä energioita tarvitse tuhlata esimerkiksi kavereiden kanssa pallon potkimiseen.
Tätä kirjoitusta voisi jatkaa loputtomiin. Mutta koska Pieksämäen Lehti ei ole romaani, piste tällekin on saatava. Joskus vaan eniten ärsyttää kaikki.
Kirjoittaja on pieksämäkeläinen kulttuurialan ammattilainen.