Nykypäivänä ihmisten tuntuu olevan helppoa napista asiasta kuin asiasta. Aina löytyy jotain, jota voi kommentoida negatiivisesti tai jostain asiasta huomauttaa. Kaikkein helpointa tämä on tehdä sosiaalisessa mediassa ja erityisen helppoa se on tehdä nimettömänä.
Jos kuitenkin keskitytään palstoihin, missä ihmiset esiintyvät omalla naamalla ja nimellä, ovat kommentit silti usein varsin negatiivisia.
Enkä nyt puhu pelkästään Pieksämäkeä koskevasta kommentoinnista, vaan ihan yleisemmästäkin.
Toki omaa rakasta kotikaupunkiamme tunnutaan edelleen kritisoitavan rankalla kädellä. Hyvin moni kommentti parjaa terveydenhuoltoa, kauppojen saatavuutta ja tietenkin myös päättäjiä sekä heidän tekemiään päätöksiä. Tämä kaikki kritiikki voi hyvinkin olla paikallaan joissakin tapauksissa.
Eniten tässä kommentoinnissa kuitenkin paistaa se, että hyvin vähän positiivista keskusteluista jatkuvalla syötöllä löytyy.
Joku viisas on joskus kirjoittanut, että positiivisuus on kykyä nauttia hetkestä ja vetää rajat vatvomiselle. Etenkin tuo rajojen vetäminen vatvomiselle tuntuu olevan hankalaa.
Ilolla luen Facebookiin jokin aika sitten ilmestynyttä Pelastetaan Pieksämäen palvelut -sivua. Tuolla saavat kiitosta auraajat, parturi-kampaajat, muut yrittäjät, yritysten tarjonta, sote-alan ammattilaiset, tapahtumajärjestäjät ja monet muut tahot. Sivu, jonka ainoa tarkoitus on ylläpitää positiivista keskustelua on enemmän kuin tervetullut.
Enemmänkin kiitosta voitaisiin varmasti antaa eri tahoille. Olen itsekin pari kertaa laittanut kiitos-päivityksen kyseiselle sivulle muidenkin nähtäväksi. Miksipä en? Jos on jotain hyvää sanottavaa, kannattaa se aina sanoa ääneen tai edes kirjoittaa näkyville.
Kiitoksen antaminen ja positiivinen kommentointi tuntuu olevan joskus piinallisen haastavaa joillekin.
Positiivisuutta ja iloa tähän viikkoon toivat monet Pieksämäen yrittäjät, jotka tiistaina Ystävänpäivänä liimailivat tsemppaavia sydämiä näyteikkunoihinsa. Olipa Keskuskadun puihinkin kiinnitetty sydämiä ilostuttamaan ohikulkijoita!
Tällainen pieni ja ehkä monelle merkityksetön teko piristi ainakin omaa mieltäni kaupungilla kulkiessani. Tuli tunne, että yrittäjät, jotka ovat vaivautuneet tekemään tällaista on todellinen halu tuoda iloa pieksämäkeläisten päiviin.
Välitän tässä siis ainakin oman kiitokseni kaikille niille, jotka ideoivat sydän-kampanjan Ystävänpäiväviikolle Pieksämäelle.
Lisää positiivisuutta tähän viikkoon tuo tuoreen Big Wheels -dokumentin julkaisu torstaina 16. helmikuuta. Kukaan ei liene erimieltä siitä, etteikö kyseinen tapahtuma olisi yksi Pieksämäen hienoimmista ja positiivisimmista tapahtumista joka kesä. Hienoon 21 vuoden ikään tullut suurtapahtuma tuo paikkakunnalle kävijöitä, menoa ja meininkiä. Dokumentin teaserista selviää, että moni ulkopaikkakuntalainen arvostaa tapahtumaa suuresti, ja haluaa osallistua Big Wheelsiin vuosi toisensa jälkeen.
Monelle tapahtumasta on myös tullut perinne, jota odotetaan pitkin kylmää talvea.
Big Wheelsin eteen tehdään vuosittain valtava määrä työtä, joka ei välttämättä näy tapahtumassa vieraileville kävijöille. Tämä vuosia kestänyt päämäärätietoinen työ sietääkin nyt näkyä ja kuulua dokumentissa, jolle toivoisi laajempaakin levitystä tulevaisuudessa.