Olin vasta muutaman vuoden ikäinen, kun onnistuin yllättämään ihmiset laulullani perhepäivähoitopaikassa. Ei siksi, että laulamiseni olisi ollut jotenkin ylivertaisen kaunista, pikemminkin päinvastoin. Olin nimittäin loilottanut kuuluisaa Levanterin laulua, joka tekstinsä puolesta lukeutuu niin sanottuihin isojen poikien lauluihin.
Miten tämä sitten pääsi tapahtumaan? Siten, että lapsuudenkotini levyhyllyssä sattui olemaan legendaarinen, punavalkoisella piirroskannella kuvitettu Isojen poikien lauluja -levy, jossa muiden muassa Rauli ”Badding” Somerjoki ja Veikko Lavi tulkitsevat vanhoja rekilauluja Jani Uhleniuksen yhtyeen säestämänä. Olin innokas levyjen kuuntelija jo pikkulapsena ja jollain vaistolla olin osannut ottaa kuunteluun juuri tämän levyn kaikkien muiden joukosta.
Pian tämän tapauksen jälkeen levy "hävisi", enkä muistanut koko asiaa ennen kuin lukioiässä, jolloin levy palasi hyllyymme.
Laitoin sen taas levylautaselle ja kokemus oli väkevä. Jonkinlaisia muistijälkiä oli levystä ehtinyt aivosolukkoon painua, vaikka itse kuuntelukokemus olikin ehtinyt häipyä mielestä. Tämä jos mikä kertoo vastaansanomattomasti musiikin voimasta.
Myös se yllätti, kuinka tasokkaasti levy on tehty. Pelimanniorkesteri soittaa upeasti ja laulajat tekevät kunniaa vanhalle kansanperinteelle. Etenkin Lavi, jonka tulkinta tietyissä kappaleissa vetää ihon vieläkin kananlihalle. Kun hän esittää kappaleen Hyvästijättö tai Lääkärissä, laskeutuu huoneeseen suorastaan maaginen menneiden aikojen tunnelma. Siinä laulaa mies, joka on nähnyt paljon: useammankin maailmansodan ja vankilan, hätäaputyöt ja kansansuosion.
Nämä olivat vielä hyvällä maulla tehtyjä isojen poikien lauluja, toisin kuin seuraavan muistelon kappaleet.
Elettiin 1990-luvun alkua ja ystäväni käsiin oli päätynyt jotain kautta c-kasetti, johon oli äänitetty jonkin vakavammin otettavan musiikin jatkoksi halvalla tehtyjä ja ruokottomia kappaleita, sananmuunnostarinoita, vitsejä ja kuvitteellisia mainoksia.
Koska kasetti oli äänitetty, tekeleen alkuperästä tai tekijöistä ei ole tietoa. Mutta tässäkin tapauksessa on talletettu kansanperinnettä, tosin vähän tuoreempaa sellaista. Sillä mukana ovat esimerkiksi fiktiiviset mainokset Jaguar-polkupyörästä ja Tampax-tamponeista, jotka olen kuullut sekä 1970-luvulla syntyneiden että suurten ikäluokkien edustajien suista. Ei hierrä, ei kierrä ja niin poispäin. Turuilla ja toreilla ja ryyppyseurueissa on raikunut myös laulu Maijasta, jonka isä kuoli siihen kun suuri täi kaiversi reiän päähän.
Yritin etsiä jälkimmäisen äänitteen materiaalia Youtubesta siinä onnistumatta. Mutta monenlaista muuta löytyi, suomalaiset ovat olleet tässä lajissa varsin tuotteliaita. On paremmin ja huonommin tehtyä, hauskempaa ja mauttomampaa ja kaikkea mahdollista siinä välissä. Taitovaatimuksiltaan rivojen laulujen genre on vähän niin kuin punk, taitojen ei tarvitse olla mestariluokkaa. Itse asiassa kotikutoinen laulusuoritus saattaa tehdä kappaleesta vieläkin uskottavamman.
Joku voisi tietenkin kysyä, miksi laulaa tällaisista asioista ja aiheista, onhan sitä maailmassa ylevämpääkin laulettavaa. On toki, mutta seksi ja kuolema ovat elämän kaksi pohjimmaista mysteeriä. Niiden ympäriltä löytyy aihetta niin kauan, kun ihmisiä tällä pallolla astelee.