Joka syksy sama juttu. Siivoat autotallin ja työhuoneen, ja aina on peräkärrillinen turhaa roinaa valmiina lähtemään Jätekukkoon. Mistä sitä skeidaa ilmaantuu? Jostain kumman syystä on tavaksi tullut eri tavaroita kohdatessa tuumata: jos en tätä vuoteen tarvitse, heitän sen seuraavaan jätekuormaan. Eikö tuota voisi heittää samointein roskaläjään tilaa viemästä? Mutta auta armias, jos näin teet. Heti seuraavalla viikolla olisit tarvinnut ko. vempainta.
Facebookin Roskalava-ryhmä on oivallinen. Kun joku tavara on itselle tarpeeton, voi se jollekin olla suuri apu juuri sillä hetkellä. Olenkin hyödyntänyt tuota kanavaa päästäkseni eroon itselle tarpeettomasta kamasta. Vastikään sain ilahduttaa kahta ukrainalaista perhettä kahdella televisiolla. Jokseenkin outoa, että töllöjä löytyi kodistamme 6 kappaletta! Osasyynä lienee nuorisomme, joka pitää autotalliamme tavaroidensa välietappina muuttojensa yhteydessä. Ja sitten uuteen kotiin ostetaan uusi isompi televisio.
Roskalava-ryhmän miinuspuoli tulee siitä, että kun hoksaa sieltä jonkun kelvollisen tavaran, sen hakee itselleen vaikkei sitä tarvitsisi. Sekin osaltaan selittää autotallin täyttymistä.
Mihinkä se ihminen sitä turhaa roinaa tarvitsee? Näin kysyy mies, joka omistaa kolmekymmentäkolme puunorsua ja sortuu kirpputorilla aina nähdessään löylymittarin. Sitä istuu yllättävän pitkään saunassa laskiessaan löylymittareiden lämpötilojen keskiarvoa.
Mutta kuitenkin voin vähätellä hulluuttani kyseisiin esineisiin, sillä Remu Aaltosella on enemmän norsuja ja Trio Niskalaukauksen Timo Rautiaisen saunassa on useampi löylymittari kuin minulla.
Tässä digitaalisessa ajassa on se hyvä puoli, että voit tallentaa valokuvasi, todistuksesi ja muut tärkeät paperisi kätevästi muistitikuille.
Yksi asia mistä en luovu, ovat konkreettiset kirjat. E-kirjan lukeminen ei iske ja äänikirjat rajoittavat mielikuvitusta. Olenkin sitä mieltä, että yhden kirjan kirjoittanut kirjailija ei ole kirjoittanut vain yhtä kirjaa, vaan niin monta kuin kyseessä oleva teos on tavoittanut lukijaa. Jokainen lukijahan muovaa päässään kirjaa omien mielikuvien mukaan.
Itselläni on paha tapa lukea montaa kirjaa samaan aikaan. Yöpöydällä, työhuoneessa ja vessassa on oma kirjansa. Noloahan se olisi raahata tietokone mukanaan esimerkiksi vessan täysistuntoon. Jos isoisä ei olisi kuollut vanhuuttaan, hän olisi varmaan kuollut nauruun, jos joku olisi sanonut, että pojanpoikasi tulee katselemaan elokuvia torttua vääntäessään. Tai että puhelimesi naisääni neuvoo sinua ajamaan autosi oikeaan osoitteeseen.
Tekniikka kehittyy ja ihminen yrittää rimpuilla mukana. Tosin olen huomannut, että kasvavalta sukupolvelta tahtovat käytännön taidot olla aika lailla hukassa. Helposti turvaudutaan jonkin kinkkisen asian ratkaisemiseksi youtubevideoihin, ja oman pään käyttö ja pähkäily jää tekemättä, eivätkä näin tehden asiat jää mieleen. Se on sääli.
Muistuu mieleeni ystävä, joka yli kolmekymppisenä soitti minulle ja kysyi kauanko kananmunia pitää keittää? Sanoin, että noin kahdeksan minuuttia, jos haluaa munan kovaksi. Niinpä tämä ystävä laittoi munat kylmään veteen, kattilan levylle, levyn päälle ja aikaa ottamaan.
Aika velikulta.
Kirjoittaja on pieksämäkeläinen kulttuurialan ammattilainen.