Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mielipide | Ei mikä tahansa mäki

Olemme suomalais-sveitsiläinen perhe, Pieksämäki on meidän kaupunkimme jo kolmen sukupolven ajan. Lomaillaan täällä useita kertoja vuodessa. Mökkeillään, seuraamme kulttuurielämää ja tapaamme ystäviämme. Ennen kaikkea nautimme luonnosta, kauniista järvimaisemasta ja monipuolisista ulkoilureiteistä (vedenjakajareitistöt!) kesällä ja talvella.

Kaupungilla liikkuessa tulee vastaan kuitenkin toinen näky. Monet kadut ja jalkakäytävät ovat jo vuosia olleet hoitamattomia ja kuoppaisia. Silmä on jo melkein tottunut aavemaisiin tyhjiin liiketiloihin. Perinteisten ravintoloiden tarjonta on muuttunut vaatimattomaksi, kun taas pizzerioita ja karaokebaareja syntyy kuin sieniä sateella. Eikö ollut vanhan, kauniin historiallisen kaupungintalon suhteen muita ideoita? Kaupungissa on jäljellä vaan kaksi majapaikkaa. Hotelli Savonsolmu sijaitsee erinomaisella paikalla ja on arkkitehtonisesti merkittävä rakennus. Sen annetaan kuitenkin rapistua, ehkä pian lopullisesti, ja se on nykyään jopa tuhon kohde. On vaikea uskoa, että Pieksämäen kokoinen kaupunki yksinkertaisesti sulkee rautatieasemansa (liikenteen solmukohta!) ilkivallan vuoksi. Tahilammella oleva tahriintunut ja epähygieeninen rakennus on pahassa kontrastissa kauniin ympäristön kanssa. Sen purkaaminen olisi hyvä vaihtoehto. Laiturin korjaus olisi helppoa, mutta on nähtävästi tarpeeton.

Havainnot, jotka saavat meidät miettimään. Käykö teille samoin?

Väestötilasto ja -kehitys huolestuttaa, yritysten ja työpaikkojen määrä vähenee. Seuraako siitä tämä välinpitämättömyys kaupunkikuvaa kohtaan? Vai onko asia päinvastoin?

Onneksi ennustetaan tähän muutosta. Ja paljon on jo uusittu: hiekanpään rantapuisto, nukkekodin seutu, leikkikentät.

Seuraamme kiinnostuneina suunnitelmia jotka tulevat tekemään kaupungista vielä attraktiivisemman paikan asua ja tehdä töitä.

Terttu Nousiainen Baumann, Reinhard Baumann