Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pieksämäki on aloittanut neljänsien koronarokotusten antamisen

Pieksämäen kaupunki on aloittanut neljänsien koronarokotusten antamisen portaittain. Kaupunki tiedotti asiasta tiistaina.

Ensimmäisenä 19. heinäkuuta alkaen rokotuksen saavat 70–79-vuotiaat, toisena 25. heinäkuuta 18–69-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat ja kolmantena 1. elokuuta alkaen 60 kaikki yli 60-vuotiaat.

Aikoja ajanvaraukseen lisätään kysynnän perusteella ja tarvittaessa järjestetään myös walk in –päiviä.

Kolmannesta rokoteannoksesta täytyy olla vähintään kolme kuukautta ennen neljännen rokoteannoksen antamista. THL myös ohjeistaa, että sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta, eli jos on saanut kolme rokoteannosta ja lisäksi sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

THL suosittelee neljänsien koronarokotusten aikaistamista niille, joilla on suurin lääketieteellinen riski vakavalle koronataudille.