Kolumni Neljännen sijan kirous kummittelee ihmiselon loppuun saakka

Olipa kerran päivä, jolloin valtakunnassa oli kaikki hyvin. Kukaan ei valittanut Kelan korvausten pienuutta. Kukaan ei valittanut pilviin nousseesta bensan hinnasta. Kukaan ei puhunut Ukrainan sodasta. Voiko tämä olla totta? Kyllä voi. Mitä oli siis tapahtunut? Suomi oli voittanut kultaa jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa.

Kulta on voitettu. Hopea on hävitty, mutta hävinnytkin muistetaan. Pronssi on voitettu, neljättä ei muista kukaan.

Sain tämän itse karvaasti kokea. Osallistuin alkukeväästä Otavan ja Kariston kustantamoiden yhteiseen Ihanat kirjat -romaaninkirjoituskilpailuun. Osallistuneita käsikirjoituksia oli satoja.

Muutama viikko sitten sain sähköpostiini viestin jossa sanottiin muun muassa: Oli ilo tutustua käsikirjoitukseesi Sinkkiämpäri. Valinnat on viimein tehty, ja valitettavasti käsikirjoituksesi ei päässyt finalistien joukkoon, mutta lähellä se oli, sillä raatimme piti kovasti käsikirjoituksesta: se houkutti lukemaan ja siinä näki, että kirjoittajalla on hyvä ote tarinankerrontaan ja viihdyttävyyteen. Tekstin kertakaikkinen omaperäisyys oli ilahduttavaa ja murteella kirjoitettu dialogi virkistävää. Riemastuttava ja vastustamaton tunnelma vei helposti mukanaan ja tarjosi monet hyvät naurut.

Lisäksi viestin lopussa todettiin: Haluaisimme myöntää sinulle kunniakirjan samassa yhteydessä, kun kisan tulokset julkistetaan. Eipä lohduttanut.

Kolmen finalistin teksteistä tulee äänikirja, ja minä olin neljäs. Kunniakirjani tulee päätymään muiden vastaavien joukkoon, pölyttymään arkistokaappini alimpaan laatikkoon. Tai sitten se päätyy vessan seinälle. Ja sielläkin istuneet vierailijat muistavat omituisen vessan siitä, että sen seinillä roikkui paljon tauluja. Kukaan ei muista vilkaisseensa kunniakirjaa.

Naisten sadan metrin maailmantähti, nigerilainen Tobi Amusam oli neljäs sekä Tokion olympiakisojen 2021 että Dohan MM-mittelöiden 2019 aidatulla suoralla.

”Se on todella paska sija”, hän sanoi iltapäivänlehden jutussa ja kiteytti tämänhetkisen fiilikseni.

Tuosta jääkiekon MM-kullasta on jo aikaa viikkoja. Olin kolumnin alussa väärässä. Ei ollut valtakunnassa kaikki hyvin, sillä pääministerillämme oli juhlahumussa viinilasi! Herra paratkoon! Eihän nyt toki maamme pääministeri saa juhlistaa suomen maalia viinilasi kädessä! No tuokin kohu on jo onneksi ohi. Nyt on kansalla paljon tärkeimpiä asioita pähkäiltävänä. Nimittäin pääministerimme pakarat.

Muistan yhden ainoan kerran, jolloin olen ollut hyvilläni siitä, että pystyin sanomaan tulleeni neljänneksi. Tämä tapahtui ollessani kymmenen ikäinen räkää kielellään lipova pojanrakkula. Kotamäen ala-asteella oli hiihtokilpailut ja luokassamme riehui paha flunssa-aalto. Tulin hiihtokilpailussa neljänneksi ja pystyin sen isälleni rehellisesti kertomaan. Toki en tullut maininneeksi, että hiihtokuntoisia kilpakumppaneita oli vain kolme.

Minua ei siis tulla muistamaan kunniakirjoistani eikä neljänsistä sijoistani. Luultavasti joku muistaa minut jo mainitsemani kotamäen ala-asteen koulunäytelmästä, jossa ilmeettömästi ja pienin elein näyttelin luontevasti joulukuusta.

Loppukiitoksissa olin neljäs vasemmalta.

Kirjoittaja on pieksämäkeläinen kulttuurialan ammattilainen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut