Maailman ärsyttävin epätosi lause, joka valitettavan usein toistuu edelleen puheissa ja kirjoituksissa. Ylipäänsä kaikenlainen negatiivinen kaupunkia koskeva keskustelu nostaa aika ajoin päätään huomattavasti reippaammin kuin minkään sortin positiivinen keskustelu.
Toki me kaikki ymmärrämme, että myös Pieksämäellä on asioita, jotka saattavat langettaa ikävänlaisen negatiivisen varjon koko kaupungin ylle, mutta on niitä positiivisiakin asioita paljon. Jopa huomattavasti enemmän kuin negatiivisia.
Otsikonkaltainen lausahdus ei vain yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jo tämä kuluvan kesän alku on hyvä todiste siitä, että täällä tapahtuu vaikka sun mitä.
Tapahtumaosastolla Pieksämäellä ollaan jo nähty Pikku Kakkosen -kiertue, nuorten oma tapahtuma, gospel-festarit ja koko torin täyttänyt maanpuolustustapahtuma. Yritysrintamalla puolestaan kuhisee, kun Poleenissa sijaitseva kahvila-ravintola Millaano avasi ovensa kuun vaihteessa, Ysihotelli avasi ovensa, Beats on avaamista vaille valmis ja Tahiniemikin on saanut uuden ravintolayrittäjän.
Mitä vielä mahtaakaan olla tulossa?
Tietenkin negatiivisemmat voivat muistuttaa, että nuorten tapahtuma tai gospel-festarit eivät ole kaikkien makuun, tai että eihän pieksämäkeläisten tarvitse etsiä hotellimajoitusta itselleen omalta paikkakunnalta. Muta nämä ovatkin juuri niitä ääniä, joiden on aina pakko saada sanoa sanansa asiaan kuin asiaan.
Todellisuudessa huolta aiheuttaa kaupungissa tässä hetkessä varmuudella kaksi asiaa. Toinen näistä on aseman remontti, joka aiheuttaa valtavasti hämmennystä junamatkailijoissa. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että asemalta puuttuu selkeät opasteet matkustajille kulkusuunnista ja raiteista.
Tähän kaivattaisiin monessa keskustelussa pikaisesti parannusta.
Aseman seudun sekava tilanne ei kosketa vain tänne tulevia vaan myös täältä esimerkiksi lomareissulle lähteviä.
Toinen toden teolla huolta aiheuttava seikka on nuorison käytös yleisillä paikoilla. Jälleen kerran pitää alleviivata, että kyseessä on vain pieni porukka, ei suinkaan koko nuoriso. Yleisissä keskusteluissa koko nuoriso saa kuitenkin helposti leiman otsaansa.
Ilkivalta, sotkeminen, vandalismi ja häiriön aiheuttaminen ovat asioita, jotka eivät kuulu minkään ikäryhmän käytökseen. Tässä kohtaa herääkin väkisin kysymys, eivätkö jotkut vanhemmat todellakaan tiedä, missä heidän lapset ja nuoret öitään viettävät?
Aseman seutu kärsi nuorten ilkivallasta aiemmin keväällä ja seuraava kohde näyttää olevan Aapelin puisto Savontien varressa.
Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun meidänkin taloudessa on nuorten suusta kuulunut lause: mulla ei oo mitään tekemistä. Kaverit saattavat olla mökillä tai reissussa, suosikkisarja on katsottu Netflixistä loppuun ja uimarannalla ei aina jaksa olla.
Ovela aikuinen ehkä kehottaa nuorta siivoamaan huoneensa perusteellisesti tai osallistumaan saunan pesemiseen, mutta harvemmin nämäkään touhut sitovat nuorta loppukesäksi. Tällöin voikin olla fiksua muistuttaa lapsia ja nuoria siitä, mitä kaikkea kivaa Pieksämäellä voi tehdä yksin tai porukalla.
Ulkoalueilta löytyy paljon järkevää tekemistä, samoin nuorisotila Weturista. Kaupungin tapahtumakalenterista saa myös hyviä vinkkejä.