Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Porsaskoskella nähdään nostalginen gangsterikomedia

Vanhan arvokuljetusryöstön saaliin olinpaikka on jäänyt hämärän peittoon. Saalis on kadonnut, mutta ryöstökoplan johtajalla on pieni käsitys siitä, missä rahasaalis voisi olla. Istuttuaan 20 vuoden tuomion päättää hän lähteä perimään velkojaan, mutta menestyksen tielle asettuu vanha diakonissa Adalmiina, joka asustelee ryöstösaaliin mahdollisen sijainnin päällä olevassa asunnossa.

Tarina alkaa paisua kuin Adalmiinan pullataikina, kun peliin sekoittuvat pikkurikolliset, veljentytär Amerikasta ja sekalainen sakki muutakin porukkaa. Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä se näyttää.

Tällainen on pohjatarina VR Näytelmäkerho Pieksämäen tämän kesän näytelmälle Adalmiinan 9 henkeä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Marko Lyyra tuo jo toista kesää peräkkäin Porsaskosken kylätalolle itse kirjoittamansa näytelmätekstin.

– Viime vuonna teimme Halkoholistin, ja kun syksyllä aloimme miettiä toista näytelmää ehdotin tätä. Sain idean ollessani työharjoittelussa vuosi sitten Länsirinteen päivätoiminnassa, ja kirjoitin tekstin pöytälaatikkoon noin parissa viikossa, Lyyra paljastaa.

– Teksti oli yllättävän valmis siinä vaiheessa, kun toin sen näyttelijöille lukuun ja he sen hyväksyivät.

Näyttelijät ovat itse rakentaneet roolinsa ja ne ovat lähestulkoon täydelliset.

Lyyra kertoo kuunnelleensa tarkalla korvalla näyttelijöiden mielipiteitä tekstistä.

– Loppu on kirjoitettu kokonaan uudestaan ihan vain tietyistä käytännön syistä.

Lavalla nähdään viime kesältä tuttu porukka. Marko Lyyran, Pertti Pulliaisen, Kipa Selosen, Jukka Piispasen, Virpi Lyyran ja Niko Lyyran lisäksi näyttelijäkaartiin liittyy nyt myös Herkko Nenonen.

Nostalginen vanhanliiton gangsterikomedia on muotoutunut työryhmä käsissä näytelmäksi, josta ohjaaja ei voi olla kuin ylpeä.

– Kun viimeksi tehtiin toista puoliaikaa en voinut muuta sanoa, kuin että ihan kuin katsoisin elokuvaa, Lyyra hehkuttaa.

– Näyttelijät ovat itse rakentaneet roolinsa ja ne ovat lähestulkoon täydelliset. He ovat onnistuneet täyttämään kirjoittamani saappaat hienosti.

Lyyra on sosionomi-diakonin opintojensa ohella päässyt opiskelemaan myös ohjaamistyötä. Aiemmin tänä vuonna hän toteutti kehitysvammaisten asiakkaidensa kanssa teatteriproduktion, jonka eteen hän luki paljon materiaalia ohjaajille suunnatuista teoksista.

– Olen tämän näytelmän kohdalla päässyt toden teolla käyttämään oppejani hyväksi, toivottavasti se näkyy myös lopputuloksessa.

Valmistelutyötä ja opiskelua on tehty paljon myös kotosalla, ovathan Marko ja Virpi Lyyra aviopari. Näytelmäkerhoa luotsaava ohjaaja kuitenkin vakuuttaa, että pariskunnan kauniimpi puolisko on saanut luoda rooliaan varsin rauhassa ilman ohjaajan yksityistunteja.

– Virpi onnistuu tavoittamaan Adalmiinan hengen täydellisesti. Adalmiinahan on sellainen arvonsa tunteva vanhempi naishenkilö, joka ei kuvia kumartele eikä pienestä säikähdä, ohjaaja Lyyra paljastaa.

VR Näytelmäkerho Pieksämäki ensi-ilta näytelmästä Adalmiinan 9 henkeä Porsaskosken kylätalolla perjantaina 17. kesäkuuta kello 18.