Iso Parta frisbeegolf-tapahtuma houkutteli osallistujia ympäri Suomea Partaharjuun: "Yleisfiilis täällä on mahtava"

Perinteinen Iso Parta frisbeegolf-tapahtuma toi Partaharjun maisemiin viime viikonloppuna yli 160 frisbeegolfin harrastajaa. Tapahtuma järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Tapahtuma täyttyy aina hetkessä ja osallistujamäärä on huipussaan.

– Isommaksi tätä ei voi enää kasvattaa, koska aikataulut venyisivät liikaa. Vielä tänne voisi ottaa noin 40 pelaajaa enemmän, mutta silloin aikataulut venyisivät 1,5 tuntia, ja se olisi aivan liikaa, tapahtuma järjestäjä Riku Tähtinen kertoo.

Tähtinen on luvannut järjestää tapahtuman kymmenen kertaa.

– Vuoden aikana tulee päiviä, jolloin miettii miksi tätä kaikkea oikein tekee. Siihen mahtuu niin paljon kaikenlaista, mutta lopulta tämä aina palkitsee. En tee tätä rahasta, vaan rakkaudesta lajiin. En tienaa tästä mitään. Minulle jää tekemisen riemu ja lopulta hyvä mieli, Tähtinen kertoo.

Turnauksen johtaja pukeutui nyt jo toista vuotta peräkkäin kilttiin.

– Halusin erottautua jollain tavalla, että kaikki tunnistavat kuka on turnauksen johtaja. Tämä on äärettömän mukava vaate, Tähtinen kehuu.

– Päivän yleisin kysymys on ollut, että onko täällä alla mitään. No, ei ole.

Osallistujia saapuu Pieksämäelle ympäri Suomea ja osa on ollut mukana kaikissa tapahtumissa

– Täällä tapaa ihmisiä, joita ei muuten näkisi. Tämä on samalla mukavaa hengailua, kokonaisuus ja hyvä henki ratkaisevat, kaikkiin tapahtumiin osallistunut Jenna Hirsimäki Espoosta kertoo.

Myös paikalliset harrastajat kehuvat hienoa tapahtumaa.

– Täällä oleva porukka sen tekee ja tämä isäntä tietysti, pieksämäkeläinen Jouni Markkanen sanoo ja taputtaa Riku Tähtistä olalle.

Monelle pelaajalle Iso Parta on yksi koko alkavan kesän kohokohdista.

– Yleisfiilis täällä on mahtava, ympäristö on todella hieno. Täällä on kaikki, täällä voi nauttia. Pelaaminen tapahtuu siinä kaiken ohella, järvenpääläinen Janne Niskanen kehuu.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut