Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Annettu apu ei ole keneltäkään pois

Oisko musta ollut apua? Harvinaisen typerä kysymys, jos se esitetään jonkun tehdyn suorituksen jälkeen. Mitä kysyjä tekee sillä tiedolla ja mitenkä siihen pitäisi vastata? Kyllä vai ei? Kumpikaan vastaus ei auta kysymyksen asettajaa millään muotoa.

Viime aikoina on otsikoissa vilahdellut osoituksia ihmisten välinpitämättömyydestä. Muun muassa Joroisissa jäihin pudonneen moottorikelkkailijan pelasti tienlaidalta vasta paikalle sattunut poliisipartio. Mies oli kertomansa mukaan yrittänyt pysäyttää yli kymmentä autoa. Tuloksetta.

Pariisissa tunnettu valokuvaaja kaatui ydinkeskustassa ja paleltui kuoliaaksi. Kukaan ei ollut auttanut miestä yhdeksään tuntiin. Viimein joku koditon oli hälyttänyt apua, mutta silloin se oli jo myöhäistä.

Hätkähdyttävää. Epäilen vahvasti, ettei jäihin pudonnut moottorikelkkailija vaikuta epärehellisin keinoin liikkuvalta roistolta. Eikä päänsä katuun iskenyt vanhus laitapuolen retkulta. Ja sitä paitsi, vaikka kyseessä olisikin ollut humalaansa sammunut hemmo, olisi hänenkin tilansa pitänyt tarkistaa. Ei sen lähimmäisen rakkauden pitäisi loppua siihen, että kaveri on tintannut kossupullon.

Varkauden kaupungin entinen kaupunginjohtaja Hannu Tsupari kirjoittaa Facebook-päivityksessään, kuinka hän oli katsellut kahdeksankymppisen naapurinsa tikapuiden asettelua talon seinustalle, aikomuksenaan pudottaa lumet katolta. Hannu oli tarjoutunut avuksi ja lumet oli tulleet pudotetuksi. Urakan päätteeksi oli juotu kahvit ja syöty makaroonilaatikkoa. Kiitollisuus on luultavasti ollut molemminpuoleista. Respectit Hannulle.

Sanotaan, että suomalainen luonne on juro, ja avun pyytäminen on osoitus heikkoudesta. Tämä myytti kulkee monen ihmisen ajatuksissa osatotuutena. Mutta jos joku tarjoaa apua sitä liiemmin kysymättä, häntä pidetään outona lintuna, tai ajatellaan, että mitähän se tuo minusta haluaa. Apua tarjoavaa lähimmäistä työnnetään kauemmaksi.

Sanotaan, että suomalainen luonne on juro, ja avun pyytäminen on osoitus heikkoudesta.

Pave Maijanen lauloi aikoinaan: Sillä jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa. Kauniisti ajateltu, mutta noinkohan tuo pitää paikkansa tässä koko ajan kylmemmässä maailmassa. Oma etu tuppaa ajamaan kaiken edelle. Kiittämättömyys on maailman palkka, sanoo sananlasku, ja näin se taitaa olla.

Luin hiljattain Mark Mansonin kirjoittaman kirjan Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, nurinkurisen oppaan hyvään elämään. Nimestään huolimatta opus ei suinkaan kehoittanut olemaan välittämättä. Ennemminkin kirja laittoi ajattelemaan, mikä on tärkeää ja kuinka olla stressaamatta pikkuasioista. Onko sillä väliä mitenpäin ne astiat on koneessa ja eikö ne kengät mene telineeseen? Onko sillä väliä suurempien kysymysten edessä. Kirjan takakannessa sanotaan: joskus elämä vain on yhtä helvettiä, ja silloin terveintä on myöntää se. Hyväksytään puutteemme ja rajoituksemme, mutta se ei rajoita meitä tarjoamasta apua sitä tarvitsevalle. Hyvistä teoista ei voi olla itselleen haittaa, ja luultavasti oma mielikin on seesteisempi auttamisesta. Joskus pelkkä hymy riittää pelastamaan kanssaeläjän päivän. Välitä viestini: Välitä.

Kirjoittaja on pieksämäkeläinen kulttuurialan ammattilainen.