Etelä-Savon koronarajoituksia ei toistaiseksi pureta – Yleisötilaisuuksien henkilömäärärajoituksille ei kuitenkaan valmistella jatkoa

Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella olevat rajoitukset jatkuvat Itä-Suomen Aluehallintoviraston tekemän aiemman päätöksen mukaisesti sunnuntaihin 20. helmikuuta saakka. Itä-Suomen aluehallintovirasto arvioi, että tilojen terveysturvallisen käytön jatkaminen on välttämätöntä Essoten alueella 20. helmikuuta jälkeenkin, mutta yleisötilaisuuksien henkilömäärärajoituksille ei enää valmistella jatkoa.

Aluehallintovirasto tiedottaa Essotea koskevista rajoituksista erikseen myöhemmin.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on kuitenkin tänään päättänyt kumota yleisötilaisuuksien henkilömäärää koskevat rajoituspäätökset Itä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien kuntien alueilla. Myös tilojen terveysturvallista käyttöä koskevat velvoitteet päättyvät näillä alueilla välittömästi.

– Itä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirien asiantuntijatahoina antamien tilannearvioiden pohjalta Itä-Suomen aluehallintovirasto katsoo, että rajoitukset eivät ole enää välttämättömiä ko. sairaanhoitopiirien alueilla. Saatujen selvitysten perusteella rajoitusten haitat olisivat tällä hetkellä hyötyjä suuremmat, toteaa ylijohtaja Soile Lahti aluehallintoviraston tiedotteessa.

– Epidemia ei kuitenkaan ole vielä ohi. Turvavälit, hyvä hygienia ja kasvomaskin käyttö ovat edelleen tärkeitä keinoja taudin leviämisen estämisessä. Myös oman kunnan ja sairaanhoitopiirin antamia, paikallisesti suunnattuja suosituksia koronaepidemiaan liittyen on suositeltavaa noudattaa, korostaa aluehallintoylilääkäri Sami Remes Itä-Suomen aluehallintovirastosta.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut