Mielipide | Liikuntahallin historiaa

Kaupunki alkoi vuonna 2013 suunnitella uutta yläkoulua Hiekanpään alueelle. Suunnitelmista päätettiin jättää pois liikuntatilat, koska silloin katsottiin, että urheilutalo riittää sisäliikuntatilaksi yläkoululle. Ensin suunniteltiin ns. iglua ja sen tultua hylätyksi käynnistettiin keväällä 2017 uusi koulusuunnittelu edelleen ilman liikuntatiloja, vaikka järkevää olisi ollut sijoittaa liikuntahalli koulun yhteyteen.

Pieksämäen kaupunginhallitus kilpailutti kesäkuussa 2017 mittavan liikuntahallihankkeen, jonka kahden täysimittaisen salibandykentän kokoisesta hallista pukuhuonetiloineen kaupunki sitoutui maksamaan ainoan tarjouksen tehneelle Wasagroup Oy:lle käyttöoikeusvuokraa 12 vuoden ajan 290 000 euron indeksiin sidotulla vuosivuokralla. Kahden prosentin inflaatiovauhdilla kokonaisvuokra on noin neljä miljoonaa euroa 12 vuoden kuluessa.

Käyttöoikeussopimus sisältää salien käytön koulupäivinä klo 8-15. Kaupungin vuokra sisältää kalusteet ja kaikki ylläpitokulut. Wasagroup Oy on sitoutunut vastaamaan kaikesta kiinteistön hoidosta ja ylläpidosta itse tai yhtiön sopiman operaattorin toimesta. Kaupunki ei ole minkäänlaisessa sopimussuhteessa operaattoriin.

Yksityisen liikuntahallin operaattori on hinnoitellut salien tuntivuokrat omien liiketaloudellisten laskelmiensa mukaisesti. Tuntivuokrat sisältävät merkittävästi kaupungin tukirahoitusta. Näin on todennut operaattorina toimivan Bolan edustaja lehdelle antamassaan lausunnossa. Salit ovat olleet koulupäivinä tehokkaassa käytössä, mutta iltakäyttö on lehtitietojen mukaan ollut vähäistä. Ennakkoarviot salien iltakäytöstä 50 tuntia viikossa ovat olleet ylioptimistisia. Tuetutkin hinnat ovat pieksämäkeläisille seuroille liian kalliita. Kaupungin nimissä 50 tunnin käyttöä viikossa ei ole luvattu. Kaupunki ei myöskään ole sopimuksella sitoutunut luopumaan urheilutalon liikuntakäytöstä.

kaupunginvaltuuston jäsen (kesk.)

Yksityisen liikuntahallin operaattori on hinnoitellut salien tuntivuokrat omien liiketaloudellisten laskelmiensa mukaisesti.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut