Kolumni: Nuorille tärkeät perinteet kunniaan

Koronarajoitukset ovat vaikeuttaneet parin viime vuoden aikana aivan kaikkien elämää jollain tavalla. Suurin huoli on edelleen nuorista ja ikäihmisistä, joiden arjessa yksinäisyys ja muut ongelmat painavat vielä pitkään. Rajoituksiin on nyt luvassa merkittäviä helpotuksia, mikäli kaikki menee kuten on suunniteltu.

Lukiolaisten elämässä rajoitukset ovat näkyneet opiskelutapojen muutoksina ja etenkin näin kevään korvalla perinteisten juhlallisuuksien muutoksissa. Vanhojen päivä ja penkkarit kuuluvat olennaisena osana lukiolaisten koulutaipaleeseen. Myös ylioppilasjuhlat ovat joutuneet taipumaan rajoitusten alla.

Ei ole mikään ihme, että tämän vuoden abiturientit haluavat pitää kynsin ja hampain kiinni perinteistä.

Moni pieni koululainen on vuosien varrella katsonut ihaillen vanhojen tansseissa esiintyvien pukuloistoa alakouluvierailujen aikana, ja odottanut käsi ojossa penkkarirekoista heiteltyjä makeisia. Monelle peruskoululaiselle vanhojen tanssit ja penkkarit ovat myös yksi ja tärkeä syy siihen, miksi lukio-opintoja harkitaan.

Vanhojen tanssien historia ulottuu pitkälle. Vanhojen tanssit sai vahvan aseman koulujen opetussuunnitelmassa 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Alunperin ideana oli etsiä päällepantavaksi jotain todella vanhaa. Nykyään muoti on kuitenkin mennyt enemmän iltapukumaiseen tyyliin. Moni nuori panostaa satoja euroja pukuun, kampaukseen ja meikkiin.

Lukion kakkosluokkalaisille vanhojen tanssien hienoin osuus on usein ollut esiintyminen omassa entisessä alakoulussa. Silloin nuoret pääsevät tapaamaan vanhoja opettajiaan ja esittämään tansseja pienille alakoululaisille. Tämä päivä on ollut tärkeä myös opettajille, jotka pääsevät juttelemaan entisten oppilaidensa kanssa ja iloitsemaan nuorten koulutaipaleen ehkä kauneimmasta päivästä.

Nykyisenlainen karnevaalimainen ajelu vakinaisti paikkansa abiturienttien keskuudessa sotien jälkeen.

Penkinpainajaisia eli penkkareita on vietetty Suomessa lähes yhtä kauan, kun ylioppilaskirjoituksia on järjestetty. Alunperin kirjoitukset järjestettiin vain Helsingissä, joten penkkaritkin olivat helsinkiläisten etuoikeus. Tuolloin helsinkiläiset opiskelijat saattoivat ulkopaikkakuntalaiset juniinsa. Myöhemmin mukaan tulivat penkinpainajaisten rekiajelut, ja vähitellen perinne levisi muualle Suomeen ylioppilaskirjoitusten mukana.

Nykyisenlainen karnevaalimainen ajelu vakinaisti paikkansa abiturienttien keskuudessa sotien jälkeen.

Omana lukioaikanani molempia perinteitä odotettiin varmasti aivan yhtä paljon kuin tänäkin päivänä. Vanhojen tansseihin harjoiteltiin joka viikko, ja pukeutumista mietittiin pää sauhuten. Oma pukuni teetettiin paikallisella ompelijalla. Tiesin jo pitkään millaisen puvun haluaisin, ja omasta mielestäni se onnistuikin yli odotusten.

Tanssien jälkeen suunnattiin alakoululle. Oli todella ihanaa purjehtia omaan entiseen alakouluun, jakaa makeisia pienille oppilaille ja lopuksi esittää muutama tanssi salilliselle opettajia ja oppilaita.

Myös penkkaripäivä oli erityisen hieno. Itse en osallistunut poloneesiin, mutta sitäkin enemmän odotin rekka-ajelua. Hassut vaatteet oli hommattu jo hyvissä ajoin, ja olin saanut isältäni todella ärsyttävän kuuloisen torven mukaani, jolla säestin kanssaopiskelijoideni iloa. Muistan, että kylmä ilma sai naaman melkein jäätymään, mutta sekään ei vähentänyt ilontunnetta rekan lavalla.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut