Pieksämäellä on todettu keskiviikon jälkeen yhteensä 29 uutta koronatartuntaa.
Essoten alueella koronatartuntoja todetaan edelleen paljon. Viime viikolla koettiin tartuntahuippu, sillä positiivisia tuloksia raportoitiin alueelta yhteensä 727 kappaletta.
Pieksämäen kaupunki tiedottaa julkaisevansa koronatiedotteita tästä lähtien enää kerran viikossa keskiviikkoisin.
– Tiedotusta muina ajankohtina teemaan liittyen tehdään tarvittaessa. Koronatartuntojen lukumääriä ei enää ilmoiteta, koska ne eivät ole vertailukelpoisia muiden alueiden kanssa erilaisen testauskäytännön vuoksi, kaupungin tiedotteessa todetaan.
Alkuviikosta Essote ilmoitti, että laajoista karanteeneista alueella luovutaan. Yksilöharkintaa korostetaan nyt entisestään.
– Tarvittaville koronastrategian muutoksille ovat perusteina alueen korkea rokotekattavuus, valtaviruksena oleva omikronmuunnos ja sen lievempi sairaalahoidon tarve, terveydenhuollon korkea kuormitus ja koronaviruksen korkea ilmaantuvuus, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä totesi alkuviikosta.
Peruskoulut ovat ohjeistaneet lasten ja nuorten vanhempia uusista ohjeistuksista. Perheille on lähetetty Wilman kautta viesti siitä, miten toimia, jos perheen tai talouden jäsen on oireinen ja saanut positiivisen testituloksen kotitestissä tai terveydenhuollon koronatestissä.
Omaehtoista karanteenia suositellaan noudatettavaksi, jos perheessä on positiivinen koronavirustartunta. Ulkopuolisia kontakteja tulisi välttää viisi vuorokautta siitä laskien, jolloin sairastuneen oireet ovat alkaneet.