Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona: | Laajoista karanteeneista luovutaan – Ihmisten oma harkinta korostuu

Etelä-Savon alueen koronatartuntojen määrä on korkeammalla kuin koskaan, tiedottaa Essote. Viikolla 3 kirjattiin tarkistuslaskentojen jälkeen yhteensä jopa 727 koronavirustartuntaa. Pieksämäellä on todettu viikonlopun ja alkuviikon aikana 36 uutta koronavirustartuntaa.

Alueellisessa koronatorjunnassa käännytään kuitenkin yksilönharkintaa korostavampaan suuntaan.

– Tarvittaville koronastrategian muutoksille ovat perusteina alueen korkea rokotekattavuus, valtaviruksena oleva omikronmuunnos ja sen lievempi sairaalahoidon tarve, terveydenhuollon korkea kuormitus ja koronaviruksen korkea ilmaantuvuus, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tiistaina, että laajamittaisista karanteeneista luovutaan. Tartunnanjäljityksen ja karanteeniin asettamisen painopiste on jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä ja riskiryhmiin kuuluvissa, varmistetut koronavirusinfektion saaneet pyritään kontaktoimaan ja asetetaan eristykseen ja varmistetulle koronavirusinfektion saaneelle altistuneiden ohjeistetaan välttämään sosiaalisia kontakteja, neuvottelemaan työnantajansa kanssa etätyöstä ja oireiden ilmaantuessa eristäytyä ja hakeutua koronatestiin.

Lisäksi suositetaan, että kouluun ja varhaiskasvatukseen ei osallistuta viiteen vuorokauteen, jos samassa taloudessa on varmistettu koronavirusinfektion saanut henkilö. Viiden vuorokauden kuluttua voi oireettomana osallistua kouluun tai varhaiskasvatukseen.

– Nyt siirrytään tilanteeseen, jossa aikuisväestön pitää vapaaehtoisin toimin rajoittaa kontaktiensa määrää, sillä laajat karanteenitoimet ovat kohtuuttomia tässä epidemiatilanteessa ja rokotekattavuudessa. Testeihin meillä pääsee edelleen hyvin ja positiivisen tuloksen saaneet on saatu tavoitettua ja ohjeistettua puhelimitse, Seppälä muistuttaa.

Eristyspäätöksen avulla koronavirukselle infektoituneet voivat hakea mahdolliseen tulonmenetykseen Kelan tartuntatautipäivärahaa.

– Näemme myös tärkeänä, että valtio täsmentäisi pidemmän tähtäimen suunnitelmaansa, sillä koronavirus jää todennäköisesti kiertämään endeemisenä viruksena ja vaikuttaa siten pysyvästi terveydenhuollon kuormitukseen. Olemme tehneet omia ratkaisuita, perustaneet muun muassa terveysturvallisuusyksikön. Kansallisesti olisi tärkeää löytää pidempiaikaisia ja kestävämpiä ratkaisuita, kertoo Seppälä.