Kohtaamisia metsässä ja tienvarsilla

Kolumni

Suurpetokannat ovat kasvaneet vähän joka puolella maata, mutta itse olen nähnyt Suomen neljästä suurpedosta vain yhden, ilveksen. Sen olen nähnyt kahdesti, ensimmäisen kerran linja-autossa talviyönä jossain Hämeen ja Satakunnan rajoilla. Tämä yksilö oli pienikokoinen ja vilkaisi meihin päin noustessaan ojanpientaretta kuusikkoon. Toinen ison kissan kohtaaminen tapahtui viime kesänä kovimpien helteiden aikaan, kun lähdimme Jari-Pekkaan yökahville. Jossain Pieksämäen ja Hankasalmen rajoilla osuimme yksiin: ilves ylitti tien rauhallisin askelin noin sadan metrin päässä. Auringon viime säteet osuivat sen turkkiin ja saivat sen hehkumaan vaaleanoranssina. Ensimmäinen kohtaamani ilves oli ollut pieni, mutta tämä vastaavasti iso, jalat näyttivät huiman pitkiltä ja pää pieneltä.

Ahmasta olen nähnyt vain jäljet ja sudesta en varmuudella niitäkään. Karhun näkeminen on ollut hilkulla kaksi kertaa, ensimmäisen kerran se oli tapahtua metsällä 1990-luvun alkupuolella. Kuljimme metsästyskaverin kanssa ketjussa haulikoinemme ja hän näki ison ja tumman eläimen pakenevan meitä heinikkoisessa alarinteessä. Eläimestä oli kuulemma näkynyt vain selkää, kokoa oli arviolta ison koiran verran ja meno hauskalla tavalla pompahtelevaa. Minä en nähnyt mitään, vaan kuljin kolmenkymmenen metrin päässä lintututka päällä. Toisen kerran oli kohtaaminen vieläkin lähempänä kun olimme puolisoni kanssa ilta-ajelulla keväällä 2019. Kiinnitin huomioni metsänlaidassa lekuttelevaan varisparveen ja mietin, mikä niitä siellä kieputtaa. Samalla hetkellä puoliso älähti, että herranjumala, auton edestä juoksi karhu! Tyypillistä minun tuuriani: erauskarhu ylitti tien hurjalla vauhdilla juuri niiden parin sekunnin aikana, kun minä tähystelin variksia.

Kotk an olen nähnyt läheltä kahdesti. Ensimmäinen tapaus sattui Kumpusella, kun olin palaamassa teeripassista kirpakkana pakkasaamuna. Yht´äkkiä metsäautotien laidassa olevasta männystä ponnisti siivilleen jotain suurta. Aivot löivät ensin tyhjää ja ensimmäinen ajatukseni oli, että kurki oli noussut puuhun ja lähti nyt liikekannalle. Samassa tajusin, että se on kotka ja sen häntäkärpäsinä kulkeneet kolme korppia antoivat isolle linnulle mittakaavaa. Kotka lensi 300-400 metriä ja laskeutui sitten kansallisromanttisen näköiseen mäntyyn. Minulla ei ollut mukanani erillisiä kiikareita, ainoa optinen apuväline oli lintukiväärin päälle ruuvattu kiikaritähtäin. En jättänyt bongausmahdollisuutta kuitenkaan käyttämättä vaan avasin lukon ammolleen, tarkistin ettei patruunapesässä vaan ole ammusta ja otin tuen tyhjäkäyntiä sytkyttävän auton katolta. Ja siellä kotka istui ja katseli ympärilleen kotkankatseellaan, korpit istuivat lähipuissa sen yläpuolella ja pitivät sitä silmällä.

S amalla kuului takaani auton ääni. Tajusin välittömästi, miltä lintubongaukseni saattoi ulkopuolisen silmin näyttää, joten menin antamaan meriselityksen. Houkuttelin samalla kuljettajan ulos autosta ja puoliväkisin patistin tämänkin kiikaritähtäimen äärelle. Halusin todistaa, että olin todellakin katselemassa kotkaa enkä harrastamassa tieltä metsästämistä. Samalla hoidin asian niin, että nyt meitä oli kaksi kotkaa tähdännyttä siltä varalta, jos tämä henkilö olisi halunnut käsittää tilanteen tarkoituksellisesti väärin ja saattaa minut kuseen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut