Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pieksämäellä todettu 11 koronatartuntaa – Essote pohtii alueen koronastrategiaa

Koronavirustartuntojen määrä näyttää kasvavan edelleen Etelä-Savon alueella. Maanantain ja tiistain aikana löydöksiä kertyi yhteensä 196, mikä viittaa uuteen ennätysmäärään tämänkin viikon päättyessä.

Pieksämäellä on todettu 11 uutta koronatartuntaa.

– Epidemia-aallon huippua ei todennäköisesti ole Etelä-Savossakaan vielä nähty, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui tiistasina 18. tammikuuta ja kävi läpi Etelä-Savon koronatilannetta. Aluehallintovirastolle esitetään jatkoa tartuntatautilain pykälän 58d mukaiseen asiakas- ja yleisötilojen terveysturvalliseen käyttöön liittyvään päätökseen, joka tällä hetkellä on voimassa 26. tammikuuta asti. Laajempaa jatkostrategiaa koronanyrkki pohtii ensi viikolla.

Korkea rokotuskattavuus suojaa osaltaan Essoten terveydenhuollon kantokykyä. Alueen rokotekattavuudella ja mahdollisesti muuttuvalla kansallisella koronastrategialla on suuri vaikutus alueellisiin jatkotoimiin epidemian torjunnassa.

– Henkilöstömme on venynyt mahtavasti tehosterokotuksissa, joissa päätimme edetä vahvasti jo ennen joulua. Ensi viikon lopulla olemme jo tilanteessa, jossa kaikilla tehosterokotteen nopeutetusti halunneilla on ollut mahdollisuus se saada, Seppälä kertoo.

Rokotustoiminnasta päästään vähitellen siirtämään henkilöstöä takaisin normaaleihin tehtäviinsä purkamaan kiireettömän hoidon ruuhkaa. Sairaalahoidon tarpeen äkillinen kasvu tai henkilöstön sairastumiset voivat kuitenkin keikuttaa venettä herkästi.

– Terveydenhuoltojärjestelmän stressinsietokyky on matala, eikä ylimääräistä kapasiteettia ole. Erityisesti henkilökunnan poissaolot haastavat kantokykyä nyt vakavasti, Seppälä kuvaa.