Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korona: | Pieksämäellä 13 uutta tartuntaa – Tarpeettomia vierailuja sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin on vältettävä

Pieksämäellä on maanantain jälkeen todettu 13 uutta tartuntaa. Maanantaina tartuntoja todettiin 27 kappaletta.

Pieksämäen johtava ylilääkäri Harri Makkonen toteaa tilanteen olevan kaupungissa huono.

– Valtakunnan suuntauksen mukana ollaan menty huonompaan suuntaan joulun jälkeen. Tapauksia on nyt tullut useita päivässä. Ihan jokaisen tartunnan alkulähdettä ei pystytä sanomaan.

Essoten alueella tartuntamäärien ollessa kasvussa, alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui arvioimaan tilannetta tiistaina. Suosituksia tiukennettiin, mutta uusia rajoituksia ei esitetty. Koordinaatioryhmä päätti, ettei Essoten alueella enää listata altistumispaikkoja. Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä toteaakin, että tällä hetkellä koronavirukselle voi altistua kuka tahansa ja missä tahansa.

Essote suosittelee välttämään tarpeettomia vierailuja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköihin. Myös terveydenhuollon ryhmätoimintaan suositellaan taukoa. Yritysten ja yhteisöjen olisi suositeltavaa tarkistaa terveysturvallisuuden toimintasuunnitelmansa ja siirtyä etätöihin. Seppälän mukaan yhteisöissä kannattaa olla tarkkana, sillä Etelä-Savossa on jo esimerkkejä, joissa tauti on levinnyt laajasti ja nopeasti yrityksen henkilöstössä. Kokoukset suositellaan järjestettävän etänä.

Kansalaisia halutaan myös muistuttaa suosituksesta liittyen koronavirukselle altistumiseen. Jos henkilö on altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle, mutta ei asetettu karanteeniin, tulee hänen välttää kaikkia sosiaalisia kontakteja viikon ajan ja neuvotella työnantajan kanssa etätyömahdollisuudesta. Suosituksen piiriin kuuluvat myös henkilöt, joita ei ole asetettu karanteeniin rokotustaustan perusteella.

Koronavirukseen viittaavien oireiden ilmaantuessa täytyy hakeutua välittömästi koronatestiin.