Korona: | Essoten alueen koronatartuntojen määrä yli tuplaantui viikossa – Tilanne on edelleen heikko Etelä-Savossa

Koronavirustartuntojen määrän kasvu jatkuu rajuna Essoten alueella. Viikolla 52 todettiin yhteensä 254 tartuntaa, mikä on peräti 142 tartuntaa enemmän kuin sitä edeltäneellä viikolla.

– Ennakoin tartuntamäärän kasvavan edelleen vielä tammikuun aikana. Sairaalahoidon kannalta helpottava asia on se, että valtaosa tartunnoista on todettu alle 40-vuotiailla, joilla rokotesuojan ollessa kunnossa sairaalahoidon tarpeen todennäköisyys on pienempi kuin iäkkäämmillä. Sairaalahoidossa onkin viime päivinä ollut vain muutamia potilaita, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo Essoten tiedotteessa.

Terveydenhuollon kantokykyä uhkaakin tällä hetkellä eniten henkilöstön koronatartunnat ja niitä seuraavat poissaolot ja karanteenit.

– Ihmisten liikkuvuus näkyy selvästi taudin leviämisessä. Esimerkiksi viime viikolla meillä todetuista tartunnoista useita kymmeniä löytyi ulkopaikkakuntalaisilta painottuen eteläsuomalaisiin. Heistä osa on siirtynyt omille kotipaikkakunnilleen sairastamaan ja osa siirretty kotipaikkakuntiensa sairaaloihin, Seppälä jatkaa.

Viime lauantaina ja sunnuntaina Mikkelissä tehdyissä koronatesteissä saattaa esiintyä viiveitä testitulosten saamisessa, sillä Mikkelin laboratorion laitevian vuoksi näytteitä on jouduttu lähettämään tutkittavaksi muualle. Tällöin testitulos ei valmistu vuorokaudessa, kuten tavallisesti.

Essote on avannut ensimmäisen koronarokotuksen ajanvarauksen nyt myös perusterveille 5–11-vuotiaille lapsille. Toistaiseksi tätä kohderyhmää rokotetaan ainoastaan ajanvarauksella Mikkelin keskussairaalan Perhetalon neuvolassa. Lapsen molemmilta huoltajilta tulee olla suostumus rokotukseen. Mikäli molemmat huoltajat eivät ole mukana lapsen rokotuksessa, tulee mukana olla kirjallinen rokotussuostumus, jonka voi tulostaa Essoten nettisivuilta: www.essote.fi/koronarokotus

5–11-vuotiaille käytetään lapsille tarkoitettua Pfizer-Biontechin rokoteannosta. Toisen rokoteannoksen ajankohta annetaan ensimmäisen rokottautumisen yhteydessä. 5–11-vuotiaiden rokottamista suunnitellaan myös Essoten muihin toimipisteisiin ja kouluterveydenhuollon yhteyteen. Näistä tiedotetaan myöhemmin.

Essote avaa Mikkelissä tällä viikolla tilapäisen pop up -koronarokotuspisteen kauppakeskus Akselin pohjakerroksessa, jossa rokotettiin myös viime syksyn aikana. Akselin pop up -piste on avoinna tällä viikolla arkisin klo 10–14, ja sinne voivat saapua ilman ajanvarausta kaikki, joilla on oikeus koronarokotteeseen iän ja annosvälin puitteissa. Tämä ei koske 5–11-vuotiaita, joita rokotetaan ainoastaan Mikkelin neuvolassa.

Pieksämäellä järjestetään walk in -rokotustilaisuuksia 4. tammikuuta ja 5. tammikuuta kello 10–16 Veturitorilla. Tuolloin tarjolla on 1. rokote kaikille 12 vuotta täyttäneille ja 3. rokoteannos yli 60-vuotiaille ja yli 18-vuotiaille riskiryhmäläisille.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut