Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: Inhimillisyyden on voitettava ensi vuonnakin

Pitkään odotettu joulu on nyt takanapäin, ja seuraavaksi katseet kääntyvät kohti uutta vuotta ja sen juhlintaa. Tänä(kin) vuonna juhlinta jäänee pienien piirien riennoiksi, sillä odotuksista huolimatta korona-paholainen ei jättänyt ihmiskuntaa rauhaan. Vuosi sitten Suomessa elettiin lähes samoissa tunnelmissa: tartuntoja oli laajalti koko maassa, ja rajoitustoimia kiristeltiin ja pohdittiin aktiivisesti.

Sitähän sanotaan, että historia toistaa itseään. Tämä saisi kuitenkin jo riittää.

Moni meistä toivoo ensi vuodesta rutkasti parempaa kuin mitä kaksi viime vuotta ovat olleet. Suurimmat haasteet monessa perheessä liittynevät juurikin pandemiaan, joka on vaikuttanut ihan jokaisen elämään ainakin jollain tavalla.

Surullisimmassa asemassa ovat ne perheet, jotka eivät ole päässeet näkemään sukulaisiaan ja rakkaitaan pitkään aikaan koronatartunnan pelossa.

Meillä on myös kokonainen ikäjoukko nuoria, jotka pääsivät yhdeksänneltä luokalta käymättä kertaakaan työharjoittelussa tai tutustumassa työelämään. Näiden nuorten opiskelujen aloituskin on ollut erilainen kuin aiempien ikäluokkien. Jatkuva etäkoulun pelko ja kouluissa olevat maskisuositukset ja muut eivät ole ainakaan helpottaneet tätä monelle nuorelle tärkeää siirtymävaihetta.

Välillä on ollut vaikeaa pitää tsemppausta yllä ja muistuttaa nuorta siitä, että jossain vaiheessa tämäkin helpottaa. Silti siihen haluaa uskoa erityisen vahvasti näin uuden vuoden kynnyksellä.

Tärkeintä ehkä lienee se, että jokainen meistä yrittää tilanteessa kuin tilanteessa ottaa yhä paremmin toiset ihmiset huomioon.

Perheiden ahdinko on ollut asia, joka on noussut keskusteluun ja uutisotsikoihin läpi vuoden. Vaikka Suomessa apua ja tukea onkin saatavilla, ei se mitenkään tavoita kaikkia sitä tarvitsevia. Yhteinen huoli meidän lapsista ja nuorista on asia, joka seuraa mukana tulevaankin vuoteen. Miten saamme varmistettua sen, että jokainen lapsi ja nuori saa elää tasapainoista ja hyvää elämää pandemiankin keskellä? Miten tuemme entistä paremmin perheitä, joissa kamppaillaan elämää mullistavien asioiden kanssa, eivätkä voimavarat välttämättä riitä edes avun hakemiseen.

Puhumattakaan niistä ikäihmisistä, jotka joutuvat pahimmassa tapauksessa eristäytymään kokonaan taudin pelossa.

Tässä kohtaa astuvat kuvaan ne tuhannet vapaaehtoiset, jotka tarjoavat omalta osaltaan auttavan käden viranomaisten vierellä perheille, ikäihmisille ja muille apua tarvitseville.

Tässä kohtaa vuotta on todella vaikea uskaltaa edes varovasti toivoa asioita ensi vuodelta. Ehkä kaikkein suurin ja yleisin toive on se, että pysyisimme terveenä. Terveys on nyt asia, joka on pandemian keskellä tullut entistä tärkeämmäksi. Koronavirus kun ei syrji ketään, eikä kukaan ole siltä turvassa.

Monissa lausunnoissa väläytellään toivetta normaaliin palaamisesta. Kaikille lienee jo tullut selväksi, että kolmen vuoden takaista normaalia emme enää koskaan saa, joten nyt on luotava se uusi normaali – mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Tärkeintä ehkä lienee se, että jokainen meistä yrittää tilanteessa kuin tilanteessa ottaa yhä paremmin toiset ihmiset huomioon. Se on asia, jonka pandemia on meille opettanut.

Se pieni välittäminen muista ja katseen nostaminen omasta navasta kanssaihmisiin.