Hannu Hanhen on otettava pää pois pensaasta

Jari Asikainen

Jari Asikainen

Kolumni

Ruotsi. Hyväosainen ja pehmeä kansankoti. Maailman omatunto, joka herkästi soimaa muita maita ihmisoikeusrikkomuksista. Siinä missä Suomi on alituisesti turpiinsa saava Aku Ankka, on läntinen naapurimme onnellisten tähtien alla syntynyt Hannu Hanhi, joka porskuttaa hyvällä onnellaan. Mutta kun lukee Ylen 20.11.2021 julkaisemaa juttua Ruotsin väkivaltauutisista, tulee mieleen suomalainen sananlasku pitkästä ilosta ja sitä seuraavasta itkusta. Jengirikollisuus on nimittäin kasvanut Ruotsissa vauhdilla. Yksinomaan Tukholmassa on kymmeniä järjestäytyneitä jengejä ja ampumisia ja räjähdyksiä miltei päivittäin. Aseelliset kuolemat ovat lisääntyneet reilusti, toisin kuin muualla Euroopassa. Eivätkä väkivallanteot rajoitu kilpailevien jengien jäseniin, vaan niistä saavat osansa myös sivulliset. Viime vuoden elokuussa ammuttiin vahingossa koiraansa ulkoiluttanut 12-vuotias tyttö. Tämän vuoden syyskuussa heitettiin käsikranaatti väärän asunnon olohuoneeseen.

Merkit ovat olleet ilmassa vuosikymmeniä, mutta Ruotsin poliisi ei joko nähnyt niitä tai ei halunnut nähdä. Eikä tästä voi tietenkään yksin poliisia syyttää, poliisi näkee ja tekee sen mitä sen halutaan näkevän ja tekevän. 1990-luvulla alkoivat moottoripyöräjengit ammattimaistua ja 2000-luvulla astuivat kuvioihin katujengit. Lisäksi rangaistukset ovat olleet lieviä, etenkin jos tekijä on alaikäinen. Rikollisryhmät ovat tajunneet tämän, joten alaikäisiä on alettu värvätä väkivallantekoihin, jopa murhiin. Ruotsi halusi olla esimerkkimaana vuoden 2015 pakolaiskriisissä ja otti vastaan 160 000 turvapaikanhakijaa, mikä oli Euroopan ennätys. Väistyvä pääministeri Stephan Löfven myönsi viime vuonna ensimmäistä kertaa, että jengiväkivallan kasvu ja laaja maahanmuutto liittyvät toisiinsa. Tulijoiden kotouttaminen epäonnistui, heidät tungettiin eristyksiin ankeisiin lähiöihin.

Kriminologi Amir Rostamin mukaan ruotsalaiset ovat vähätelleet ongelmia. Lisäksi on haluttu välttää leimaamista. Mutta jollei nyt ryhdytä toimiin, saattaa jengiväkivalta ja rinnakkaisyhteiskuntien syntyminen uhata jopa Ruotsin demokratiaa. Näin sanoi maan poliisiylijohtaja Anders Thornberg Financial Timesille viime vuoden marraskuussa. Hannu Hanhen on nyt otettava päänsä pensaasta. Hyvä onni ei kanna loputtomiin.

Kuulostaa tutulta. Ruotsalainen optimismi näyttäytyi maailmalle jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen, kun maa ajoi alas puolustusvoimansa ikuisen rauhan tunnelmissa. Palauttamisessa oli kova homma, mutta Hannu Hanhen muisti oli lyhyt ja armeija alkoi tuntua tarpeettomalta jo puoli vuosisataa myöhemmin kun Neuvostoliitto oli hajonnut ja kylmä sota siltä kertaa ohi. Ruotsi ajoi puolustusvoimansa alas parissakymmenessä vuodessa, yleisestä asevelvollisuudesta luovuttiin vuonna 2010. Herätys tuli vuonna 2014, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan. Yleinen asevelvollisuus päätettiin palauttaa vuonna 2017, mutta sepä onkin hidasta ja kallista.

Ja entäpä korona? Ruotsi ei halunnut ankeuttaa kansankodin elämää rajoituksilla, vaan pani uskonsa laumasuojaan. Tämä strategia on vaatinut 15 000 kuolonuhria, 14 kertaa enemmän kuin Suomessa ja kolme kertaa enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. Eikö tämäkään mörkö kadonnut toiseen suuntaan katsomalla?

Kommentoi