Koronatartuntojen määrät pysyvät korkealla Essoten alueella

Kuvituskuva. Minna Lyytinen/Arkisto
Kari-Pekka Issakainen

Kari-Pekka Issakainen

Essoten alueella todettiin viime viikon aikana yhteensä 42 koronavirustartuntaa. Rauhallisemman alkuviikon jälkeen loppuviikko nosti määrät yli 40 tartunnan jo kolmatta viikkoa peräkkäin.

– Tapausmäärät ovat hyvin korkealla tasolla edelleen. Nyt tartunnat ovat painottuneet nuorempiin ikäryhmiin, ja se näkyy myös sairaalahoidon tarpeessa. Osastoillamme ei ole tällä hetkellä ketään koronavirustaudin vuoksi, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Etelä-Savon alueellinen koronatestaussuositus kehottaa edelleen hakeutumaan koronaan viittaavissa oireissa koronatestiin, vaikka olisikin rokotettu. Tartunnan saanut lieväoireinen tai oireetonkin voi tartuttaa tautia eteenpäin.

– Rokottamattomien ja rokotettujen taudinkuva on erilainen. Rokottamattomilla taudinkuva on voimakkaampi. Nyt influenssakaudenkin alkaessa olisi tärkeää, että kaikki maksuttoman influenssarokotteen piiriin kuuluvat hakisivat influenssarokotteen ja huolehtisivat koronarokotteiden annoksistaan, pandemiapäällikkö Hans Gärdström muistuttaa.

Kommentoi