Etelä-Savon alueellinen koronakoordinaatioryhmä kokoontui eilen tiistaina 9. marraskuuta. Essoten alue säilyy koronaepidemian perusvaiheessa, mutta koronanyrkki päätti tiukentaa Etelä-Savon aluetta koskevia suosituksia koronanäytteenottoon hakeutumisesta ja kasvomaskien käytöstä. Selkeä muutos on se, että suositukset koskevat myös koronarokotteen saaneita.
– Tartuntamäärät alueellamme ovat kasvaneet voimakkaasti ja tällä viikollakin on todettu jo 16 tartuntaa. Tässä tilanteessa on välttämätöntä tiukentaa suosituksia, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä linjaa tiedotteessa.
Hänen mukaan tärkeintä on, että oireisena ei liikuta tartuttamassa kouluissa, työpaikoilla tai harrastuksissa, vaan selvitetään oireiden syy testaamalla. Kasvomaskin käyttämisestä on puolestaan merkittävää hyötyä tilanteissa, joissa joudutaan lähikontakteihin.
– Herkemmällä testiin hakeutumisella ehkäistään tehokkaasti tartuntaketjujen paisumista. Meillä on myös selkeä kuva, että koronavirus voi tarttua ilmateitse todella herkästi hyvin lyhyestäkin lähikontaktista sisätiloissa, siksi kasvomaskin käyttö näissä tilanteissa on tärkeää, Seppälä jatkaa.
Koronatestiin hakeutumisen suositus koskee nyt kaikkia ikäryhmiä, sekä koronarokotettuja että rokottamattomia. Testiin tulee hakeutua herkästi koronaan viittaavissa oireissa. Ainoastaan lieväoireiset ja monijäseniset lapsiperheet voivat tietyissä tapauksissa seurata oloaan kotona ilman testausta, jolloin tulee välttää perheen ulkopuolisia kontakteja.
Kasvomaskin käyttösuositus koskee yli 12-vuotiaita koronarokotettuja ja rokottamattomia sisätiloissa, joissa alle kahden metrin lähikontakteja on vaikeaa välttää. Erityistä huomiota kasvomaskin käyttöön tulee kiinnittää joukkoliikenteessä, ulkomailta Suomeen palatessa, koronatestissä asioinnissa, toimitiloissa ja julkisilla paikoilla.