Kolumni: Suomalaiset ovat kiroilevaa kansaa

Keskiviikko valkeni Pieksämäellä kirjaimellisesti valkoisena, kun pitkälle iltapäivään taivaalta sateli räntää ja lunta. Moni töihin suuntaava varmasti päästeli ilmoille ainakin muutaman ärräpään, jos ei ääneen niin ainakin mielessään. Fiksuimmat olivat varanneet renkaidenvaihtoajan jo hyvissä ajoin, mutta ison osan kohdalla voinee todeta sen perinteisen lausahduksen: talvi yllätti autoilijat.

Kaikilla meillä lienee hetkiä elämässään, jolloin suusta pääsee kirosanoja, vaikkei normaalisti sellaisia käyttäisikään. Voimasanoilla on usein tarkoitus korostaa voimakasta tunnereaktiota niin hyvässä kuin pahassakin.

Kielikellon vuosia sitten julkaisemassa artikkelissa Suomen sanojen alkuperä -teoksen toimitussihteeri, filosofian tohtori Ulla-Maija Kulonen kirjoittaa joidenkin kirosanojen alkuperästä ja synnystä. Nykyisin yleisesti käytettävistä voimasanoista iso osa on peräisin kirkollisesta kielenkäytöstä. Osa sanoista, kuten esimerkiksi saatana ja helvetti ovat jo valmiiksi negatiivisesti ladattuja sanoja, mutta löytyy joukosta myös sellaisia sanoja, jotka on irrotettu alkumerkityksestä. Tällainen sana on esimerkiksi jumalauta.

Tulivatpa kirosanat mihin tahansa kieleen mistä tahansa, eivät ne yleensä kuulosta kovinkaan mukavalta. Etenkään, jos lausujana on lapsi.

Sosiaalisessa mediassa on viime viikkojen aikana jaettu useitakin tarinoita esimerkiksi leikkipuistoissa kuulluista lasten keskusteluista, joissa kirosanat lentelevät kuin vettä vain. Aikuisen korvaan lasten kiroileminen kuulostaa erityisen karmealta. Jos aikuinen sitten erehtyy asiasta jotain huomauttamaan, tulee pienten naperoiden suunnasta yleensä kahta kauheampi kirosanojen tulva.

Ei olekaan ihme, ettei monikaan aikuinen halua puuttua vieraiden lasten kiroiluun.

Kaikilla meillä lienee hetkiä elämässään, jolloin suusta pääsee kirosanoja, vaikkei normaalisti sellaisia käyttäisikään.

Onneksi tällaisiakin aikuisia kuitenkin löytyy. Se, onko siitä mitään hyötyä jäänee kuitenkin mysteeriksi.

Eivätpä kirosanat ole tuntematon asia koulumaailmassakaan, mikäli opettajien wilma-viesteihin on uskominen. Sekä yläkoulusta että alakoulusta on tullut huolestunutta viestiä lasten kielenkäytöstä yleisellä tasolla. Vanhempia pyydetään wilma-viesteissä keskustelemaan lasten kanssa kotona kielenkäytöstä ja painottamaan lapsille sitä, että kirosanat ja halventavat nimitykset eivät ole ok.

Moni muistaa vielä muutaman vuoden takaisen videon, missä suomalainen opettaja joutui kuvaamisen kohteeksi luokassa hermoromahduksen keskellä. Oppilaiden kiroilu ja solvaaminen yltyivät videoilla aikamoiseksi, toki opettajankaan käytös ei ollut millään muotoa hyväksyttävää.

Aiheesta tekemäni Facebook-päivitys nousi muutama päivä sitten Facebook-muistoihini näkyviin, ja asia palasi uudestaan mieleeni.

Muistan jo tuolloin miettineeni sitä, miten hirveästi itseäni hävettäisi, jos videolla kiroilevat nuoret olisivat omia lapsiani.

Kiroilua tutkinut kirjailija Jari Tammi toteaa kirjassaan Suuri kirosanakirja, että suomalaiset kiroilevat enemmän kuin minkään muun kansakunnan edustajat yhdessä venäläisten, skottien ja Balkanin maiden väestön kanssa.

Tässä yhteydessä ei suomalaisten ehkä kannatta olla kovinkaan tyytyväisiä sijoituksestaan kärkipaikalle.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut