Maailmankuvaa levyiltä - hyvässä ja pahassa

Jari Asikainen

Jari Asikainen

Kolumni

Laulettu teksti säilyy syystä tai toisesta paremmin muistissa kuin puhuttu tai luettu. Tätä asiaa on hyödynnetty esimerkiksi silloin, kun Kalevalan ja muiden kansalliseeposten säkeitä on siirretty tuleville sukupolville. Parhaiten tekstin muistaa tietenkin silloin kun sen opettelee ensin ulkoa ja laulaa sitten itse. Mutta uppoaa se aivoon toistenkin laulamana, varsinkin jos sitä kuuntelee ajatuksella ja edes hyräilee mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että suosituilla artisteilla on jopa yllättävän paljon vaikutusvaltaa. Varsinkin lapsikuulijoiden kuohkeisiin aivoihin saattavat aikuisille tarkoitetut lyriikat jättää voimakkaita jälkiä. Ne voivat muokata jopa maailmankuvaa, niin hyvässä kuin pahassakin.

Mitä opin itse lapsena suomirokin aikaansaannoksista? Sleepy Sleepersin Väinö-kappaleen kuulin ensimmäisen kerran kuuden–seitsemän vanhana ja siitä opin ainakin sen, että jos ryyppää rajusti, voi maksan käydä haljusti. Samalla taisin kuulla ensimmäisen kerran sellaisesta asiasta kuin asuntolainasta. Että se kahmaisee armottoman siivun työläisen tuloista, vaikka duunia painaisi kovastikin. Sain myös sellaisen virheellisen käsityksen, että juomalla pilatun maksan voisi korvata hopeaputkella. Joka ei tosin sekään kestä ihan mitä tahansa. Kaiken kaikkiaan Sliippareiden lyriikat henkivät käsitystä, että elämästä tekevät elämisen arvoista moottoripyörät, jenkkiautot, juopottelu ja isotissiset, antavaiset naiset. Ja että kaikelle pitää irvailla, poliiseille ja poliitikoille erityisesti. Hauskanpitomusiikkiahan Sleepy Sleepers onkin ja anarkistisuudessaan aivan parhaasta päästä, mutta pienen lapsen aivoissa siitä muodostui melkeinpä kokonainen maailmankuva. Paskat koulusta ja työstä, aurinkolasit päähän ja kaupungille riekkumaan. Tai etsitään alle rämisevä itäpyörä ja ajetaan kahden promillen humalassa takaisin Karjalaan.

Vähän vanhempana tutustuin Juice Leskisen Sivilisaatio-albumiin ja sen maailmankuva on tyystin toisenlainen. Levy henkii kylmää sotaa ja ydinsodan pelkoa ja huokailee samalla toivottomuutta. Roomalaisten portaiden sanoin: Historia toistaa vitsejään, aina löytyy aseita ja rahaa. Ihmiskunnan jatkot heittää kehiin toisen voimalauseen: On kansa tyhmää, kaikki tietää sen. Aika heviä settiä kymmenvuotiaalle, mutta näin neljäkymmentä vuotta myöhemmin maailmanmenoa seuratessa voi todeta, että oikeilla jäljillä oltiin. Samaa meininkiä aina vaan. Villi länsi -kappale opetti Yhdysvaltain silloisen presidenttiparin nimet ja samalla kuulin ensimmäiset englanninkieliset lauseet, joiden merkityksen halusin oikeasti tietää. Dead or alive, do not worry, once more time ja fifteen thousand dollars. Sekin jäi tajuntaan, että on helppoa ajelehtia joukon mukana, mutta oppiiko siinä kyydissä kukaan ajattelemaan?

Opettavainen oli myös Tuomari Nurmion versio Antti Syrjäniemen Daytonian apinajutusta. Siinä on luomiskertomuksen ja evoluution välinen ristiriita kerrottu hauskalla ja historiallisellakin tavalla. Muistan miettineeni myös Kurjuuden kuninkaan sanoja, mutta sen kielikuvat aukesivat kunnolla vasta myöhemmin. Sen kuitenkin opin, että jossain päin maailmaa on musta kivi, jota muslimit pyrkivät pyhiinvaelluksellaan suutelemaan tai koskettamaan. Jörn Donner sanoi aikoinaan mainoksessa, että lukeminen kannattaa aina. Mutta kyllä kuuntelemallakin oppii.

Kommentoi