Essoten alueella kymmenen koronatartuntaa viikonlopun aikana – karanteeniin on asetettu yli 250 henkilöä

Viime perjantain jälkeen Essoten alueella on todettu kymmenen koronavirustartuntaa. Suurin osa tartunnoista löytyi Mikkelistä, mutta myös muissa Essoten kunnissa niitä esiintyy tasaisesti.

– Tapausmäärät ovat tasaantuneet nykyiseen 2-5 päivittäisen tartunnan määrään. Altistuneiden määrät ovat kuitenkin huomattavan suuria, mikä työllistää paljon terveydenhuoltoa. Viikonloppuna karanteeniin asetettiin yli 250 henkilöä ja osan kontaktointi on vielä kesken, terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa.

Koronarokotuksissa kahdesti rokotettujen osuus kasvaa hyvää vauhtia kohti kertaalleen rokotettujen osuutta. Toisen rokoteannoksen saa nyt jo kuuden viikon päähän ykkösrokotteesta.

– Nyt jo yli 70 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä eteläsavolaisista on saanut kaksi rokoteannosta. Aloitimme kaikkien 12 vuotta täyttäneiden rokottamisen neljä viikkoa sitten, joten meillä on hyvät mahdollisuudet saavuttaa 80 prosentin kattavuus kahdesti rokotetuissa 12-vuotiaissa lokakuuhun mennessä. Tämä olisi tärkeää yhteiskunnan avautumista ajatellen, pandemiapäällikkö Hans Gärdström sanoo.

Toisen rokoteannoksen voi aikaistaa kuuden viikon päähän ensimmäisestä annoksesta.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut