Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolumni: | Pyöräilyviikko on täynnä hyviä teemapäiviä

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Pyöräilyviikkoa, jonka pääteemana on Tervetuloa pyöräilijä. Pyöräilykuntien verkosto muistuttaa, että pyöräliikenteellä on suuri ja kasvava merkitys elinvoimaisessa, viihtyisässä ja ihmislähtöisesti suunnitellussa ympäristössä. Myös yritykset ja elinkeinoelämä hyötyvät kasvavista pyöräliikenteen virroista ja pyörämatkailu on vilkastunut uuteen kukoistukseen Suomessa.

Pieksämäellä käynnistyy kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma, jossa määritellään pitkän tähtäimen visio kävelyn ja pyöräilyn lisäämiseksi seudun kunnissa sekä kuvataan toimenpiteet kävelyn ja pyöräilyn houkuttelevuuden lisäämiseksi.

Kaupungin verkkosivuilla kerätään parhaillaan ihmisten mielipiteitä ja ajatuksia kävelyn ja pyöräilyn suurimmista puutteista kaupungissa ja selvitetään asukkaiden nykyisiä liikkumistapoja ja niihin vaikuttavia taustatekijöistä.

Tuloksia hyödynnetään edistämisohjelman laadinnassa.

Korona-pandemia lisäsi pyöräilyä harrastavien määrää huimasti, ja pyöräkauppakin vilkastui viime vuoden aikana. Pandemiasta johtuen pyörien komponenttien saaminen ja muut tuontiongelmat kuitenkin aiheuttivat ja aiheuttavat edelleen haasteita pyörien saamiseen.

Pyöräily on mitä mainiointa liikuntaa, ja se sopii monille, jopa polvivaivoista kärsiville ihmisille.

Korona-pandemia lisäsi pyöräilyä harrastavien määrää huimasti, ja pyöräkauppakin vilkastui viime vuoden aikana.

Sähköpyörät ovat entisestään kasvattaneet pyöräilyn suosiota. Sähköpyöriä näkee Pieksämäenkin katukuvassa enenevissä määrin.

Pyöräilyviikon yksi tavoitteista on tuoda esille pyöräilyn iloa ja monimuotoisuutta tapahtumissa ja muissa aktiviteeteissa eri puolilla Suomea. Tämän vuoden pääteeman mukaisesti keskiössä on se, että pyöräilijä kokee olevansa tervetullut eri liikenneympäristöissä ja palveluiden käyttäjänä. Pyöräilyviikon teemapäivinä voi kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten turvallisia, sujuvia ja miellyttäviä pyöräväylät ovat eri-ikäisille polkijoille koulu-, työ ja vapaa-ajanmatkoilla.

Pyöräilyviikon teemapäiviä on listattu verkkoon. Esimerkiksi huomenna tiistaina on pyörällä töihin -päivä, keskiviikkona pyörällä kouluun -päivä, torstaina pyörällä treeneihin -päivä ja perjantaina pyörällä kauppaan -päivä.

Viikonloppuna voi keskittyä vaikkapa matkailemaan pyörällä pidempiä matkoja, ja sunnuntaina houkutella koko perheen pyöräretkelle pyörällä kaiken ikää -päivän kunniaksi.

Teemapäivien tarkemmat kuvaukset löytyvät verkosta Pyöräilyvuosi-sivuilta.

Pyöräliikenteen investoinnit ovat kasvaneet parin viime vuoden aikana huimasti. Viime vuonna valtio myönsi kunnille pyöräliikenteen kehittämiseen ja parantamiseen yhteensä 31,5 miljoonaa euroa. Ei siis ihme, että pyöräteiden ja -reittien parantaminen on nyt monen kunnan ja kaupungin listalla.

Kuntalaisten hyvinvointiin halutaan panostaan vuosi vuodelta entistä enemmän, ja pyöräteiden parantaminen ja reittien laajentaminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan.

Pieksämäellä on muutenkin panostettu kaupungin viihtyvyyteen viime vuosien aikana, joten kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma tuo Pieksämäelle jälleen uutta aihetta olla ylpeä kaupungistamme.