Tatuoinnit jakavat edelleen vahvasti mielipiteet puolesta ja vastaan. En itse ollut ajatellut asiaa sen ihmeemmin vuosiin, kunnes viikonloppuna satuin kuulemaan keskustelun, jossa asiaa puitiin.
Keskustelun osapuolet puhuivat siitä, voiko työntekijällä olla tatuointeja, voiko niitä olla näkyvällä paikalla ja saako työnantaja jättää palkkaamatta ihmisen, jolla on tatuointeja.
Hyviä pohdinnanaiheita kaikki.
Keskustelun toinen osapuoli tuntui olevan sitä mieltä, että työnantajan ei ole mikään pakko ottaa palkkalistalleen ihmistä, jolla tatuointeja on tai jos ne ovat näkyvällä paikalla. Toinen osapuoli taas halusi tietää, jäisikö tällainen työntekijä tosiaan palkkaamatta vain tällaisen syyn vuoksi, vaikka CV olisi muuten työhön täydellinen.
Myönnettäköön, että kuuntelin keskustelua matkan päästä ja salaa, joten jokainen lause ei korviini täysin kantautunut, ja monta kysymystä jäi myös auki.
Itselläni on useita tatuointeja, enkä ole ihmisten mielipidettä asiasta pohtinut koskaan. Olen lähinnä ajatellut, että tatuoinnit ovat oma valintani, ja jos joku ei niistä tykkää, niin se on ihan ok. Henkilökohtainen valintani on myös se, että esimerkiksi kasvoihini en tatuointeja koskaan ottaisi, mutta sallin sen toki kaikille muille.
Keskustelun osapuolet puhuivat siitä, voiko työntekijällä olla tatuointeja, voiko niitä olla näkyvällä paikalla ja saako työnantaja jättää palkkaamatta ihmisen, jolla on tatuointeja.
Jotenkin tuosta keskustelusta jäi mietityttämään se, että tekeekö tatuointi näkyvällä paikalla ihmisestä jotenkin huonomman työntekijän tai epäluotettavamman ihmisen? Toki tatuointien historia antaa viitteitä tähän, mutta ei kai kukaan enää näin ajattele nykypäivänä?
Tatuoinnit on tunnettu eri maiden kulttuureissa ympäri maailmaa vuosituhansien ajan. Muistan alakoulussa lukeneeni ja uppoutuneeni täysin vuonna 1991 Alpeilta löytyneen jäämies Ötzin tarinaan. Tuo maailman parhaiten säilynyt kivikautinen ihmisruumis on vähintään 5300 vuotta vanha, ja hänelläkin oli tatuointeja kehossaan.
Euroopassa tatuointeja harrastivat erityisesti keltit. Merimiehet puolestaan antoivat alkuasukkaiden tatuoida itseään 1600–1700-luvuilla, ja 1800-luvulla tatuoinnit olivat jopa suuren suurta muotia Euroopan kuninkaallisten keskuudessa.
Esimerkiksi Tanskan kuninkaalla Frederikillä oli tatuointi.
Historia osaa kertoa, että tatuointien hienous koki kolauksen 1920-luvulla, jolloin länsimaissa niitä tehtiin lähinnä rikollisille ja merimiehille.
Japanissa tatuoinnit liitetään hyvin usein rikolliseen Yakuzaan, jonka jäsenillä on koko vartalon peittäviä tatuointeja.
Jokainen historiansa tunteva ihminen tietää myös, että tatuoinneilla on tätäkin synkempi historia. Esimerkiksi Natsi-Saksassa keskitysleirivangit merkittiin numerosarjalla, ja toisen maailmansodan aikana saksalaiset SS-sotilaat merkittiin tatuoimalla heidän veriryhmänsä käteen.
Japanissa feodaaliajalla tuomittu rikollinen puolestaan merkattiin rangaistustatuoinnilla, josta selvisi henkilön rikoshistoria.
Ei siis ole kovin vaikeaa ymmärtää, että joillekin ihmisille tatuointi merkkaa edelleen jotain negatiivista. Tämäkin ajattelutapa on ihan ok, kunhan se ei vaikuta ihmisten kohteluun millään tavalla.