Itä-Suomeen ei uusia kokoontumisrajoituksia – Essoten alueen tilanne vielä arvioinnissa

Kuvituskuva. Minna Lyytinen
Kari-Pekka Issakainen

Kari-Pekka Issakainen

Itä-Suomen aluehallintovirasto ei aseta kokoontumisrajoituksia Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon eikä Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueille. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alue siirtyi kiihtymisvaiheeseen viime perjantaina ja arvio rajoitusten välttämättömyydestä Essoten alueella valmistuu loppuviikosta.

Itä-Suomen aluehallintovirasto on saanut alueensa kolmelta sairaanhoitopiiriltä pyytämänsä arviot tartuntatautilain mukaisten rajoittamispäätösten asettamisen tarpeesta.

Aluehallintovirasto arvioi rajoitusten välttämättömyyttä ja totesi, että yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittaminen ei tällä hetkellä ole tartuntatautilaissa tarkoitetulla tavalla välttämätöntä Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon eikä Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueilla. Etelä-Savon sairaanhoitopiirin osalta arviointi on vielä kesken ja päätös mahdollisista rajoituksista tehdään viikon 33 lopulla.

Itä-Savon sairaanhoitopiirin alueella koronavirustilanne on perustasolla. Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon sairaanhoitopiirien alueet ovat kiihtymisvaiheessa.

Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirit ovat asiantuntija-arvioissaan katsoneet, että vaikka tartuntamäärät ovat korkeat, tällä hetkellä ei ole välttämätöntä rajoittaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä aluehallintoviraston päätöksellä. Aluehallintovirasto voi tehdä päätöksen kokoontumisrajoituksista usean kunnan alueella, jos se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi.

Vaikka covid-19-taudin ilmaantuvuus on kasvanut, ei terveydenhuollon kantokyky ole vaarassa Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon tai Itä-Savon sairaanhoitopiirien alueilla. Rokotekattavuus etenee koko ajan vähentäen vakavien sairastumisten riskiä ja sairaalahoidon tarvetta. Tartuntojen lähteet ovat pääosin tiedossa ja jäljitettävyys on säilynyt hyvällä tasolla.

Tartuntatautilain 58 c pykälävelvoittaa asiakas- tai osallistujapiirin oleskelutiloista vastaavan järjestäjän huolehtimaan laissa säädetyistä turvallisuus- ja hygieniakäytänteistä.

– Jokaisen vastuullinen käyttäytyminen sekä rokotusten ottaminen on tärkeää, jotta epidemiatilanne saadaan Itä-Suomessa pysymään hallinnassa, eikä enempiä rajoituksia jatkossakaan tarvita, ylijohtaja Soile Lahti toteaa tiedotteessa.

Koronavirustilanne voi muuttua nopeasti. Itä-Suomen aluehallintovirasto jatkaa tilanteen seuraamista ja on valmiudessa tehdä rajoituspäätöksiä nopeastikin, jos tilanne muuttuu ja rajoituspäätösten tekeminen on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi.

Kommentoi