Kuoleman potentiaali ja suuri vastuu

Jari Asikainen

Jari Asikainen

Kolumni

Haulikolla lentoon ampuminen voi tuntua mielikuvissa ja teorian tasolla helpolta. Sen kun vaan lukitsee jyvän maaliin, passaa aseen vauhdin sen mukaiseksi ja sen jälkeen heilauttaa rennon letkeästi edelle ja painaa samalla liipaisinta. Ja tekee vielä kunnollisen saaton, ettei tapahdu se sama ilmiö kuin juoksijoilla maaliin tultaessa, eli vauhti alkaa hiljentyä, vaikkei olla vielä edes perillä.

Mutta käytännön tasolla ja pidemmän tauon jälkeen homma ei ole noin helppoa. Sen sain huomata torstai-iltana, kun osallistuin kiekonsärjentätalkoisiin yksityisellä ja epävirallisella hakkuuaukkoradalla. Oli vaikeuksia päästä kiekon vauhtiin mukaan ja liikkeet olivat muutenkin nykiviä ja epähienoja. Isompi osa laukauksista meni ohi kuin osui, vaikka jätin vaikeimmat paikat suosiolla väliin. Olkapäähän sen sijaan tuli mustelma, niin kuin siihen aina tulee ensimmäisellä kerralla.

Mutta oli harjoitus joka tapauksessa tyhjää parempi. Ainakin se antoi muistutuksen siitä, että kannattaa ampua vain hyviin paikkoihin ja riittävän lähelle. Vanhan kansan sanonta on, että lintu on tarpeeksi lähellä, kun erottaa sen silmän. Teeret, kyyhkyt ja sorsat ovat eläviä olentoja, niitä tulee kunnioittaa sen verran, että pyrkii suomaan niille mahdollisimman nopean ja kivuttoman lähdön. Ja tulihan haulikko taas tutummaksi ja sitä kautta turvallisemmaksi. Toinen vanhan kansan sanonta kuuluu, että kenellä on ase ladattuna, sillä on kuolema käsissä. Pyssyhän ei itsessään ketään tapa, vaan syy on aina käsittelijässä. Nyrkkisääntö on, että asetta on käsiteltävä aina niin kuin se olisi ladattu. Piipun on kierrettävä toinen ihminen automaattisesti, aivan kuin siinä ja ihmisessä olisi toisiaan hylkivät magneetit. Toista ihmistä ei aseella saa osoittaa leikilläänkään ja liekö siinä osaltaan syy, miksi en tunne minkäänlaista vetoa värikuulasotiin. Mieluummin lähden metsälle ja otan oikean aseen mukaan. Saaliin saamisen mahdollisuus virittää tunnelman ja ympäröivää luontoa tulee seurattua paljon intensiivisemmin.

A se on minulle muutenkin laite, johon suhtaudutaan vakavasti. Sen kanssa ei heiluta miten sattuu, se puhdistetaan käytön jälkeen ja katsotaan, ettei se joudu ulkopuolisten käsiin. Ladatussa aseessa on kuoleman potentiaali ja se langettaa käyttäjälleen suuren vastuun.

Torstainen kiekkotreeni pidettiin hakkuuaukolla, koska Tahinlammen haulikkorata sulkeutui juhannuksena ympäristöluvan vaatimien toimenpiteiden ajaksi. Se on sääli, sillä ampumaharjoittelun pitäisi tapahtua sille tarkoitetussa paikassa. Kaikilla ei ole pääsyä metsäradoille, joten moni lähtee tähänkin jahtikauteen treenaamatta. Se tarkoittaa isompaa määrää vaaratilanteita ja haavoitettuja riistaeläimiä. Viralliset radat ovat avoinna kaikille, niissä haulit ja luodit keskittyvät tietylle alueelle, eivätkä leviä ympäri maita ja mantuja. Lisäksi virallisilla radoilla on valvoja, joka pitää homman kasassa, katsoo että kaikki sujuu turvallisesti ja niin kuin pitää. Siellä on yleensä myös kokeneempia kanssa-ampujia, joilta saa käytännön vinkkejä kun vain kehtaa pyytää. Metsäradoilla näin ei välttämättä ole. Toivottavasti Tahinlammen rata saa ympäristöluvan, se olisi sekä luonnon että harrastajien etu.

Kommentoi