Paarmojen ja hyttysten työnjako toimii

Jari Asikainen

Jari Asikainen

Kolumni

Paarmat ja hyttyset ovat päässeet hyvään sopimukseen elinkeinonsa harjoittamisen ehdoista eli siitä, koska ja missä on kummankin lajin vuoro kupata ihmistä. Paarmat työskentelevät keskellä päivää ja auringon paahteessa, kun taas hyttyset ovat hämärän renkejä, kuten laulussakin sanotaan. Ja kun kummatkin alkavat loppukesästä hyytyä, astuvat polttiaiset mukaan kuvioihin. Ympäri kauden saa lisäapua mäkäräisiltä, etenkin pohjoisessa. Ei tarvitse ihmisen olla yksin mihinkään aikaan kesästä.

Hyttyset löytävät uhrinsa hiilidioksidin, lämmön ja hien perusteella. Paarmatkin tajuavat hiilidioksidin ja hien päälle, mutta syystä tai toisesta ne ovat erityisen persoja lämmölle. Tämän huomaa, kun parkkeeraa lämpimäksi ajetun auton hakkuuaukolle tai metsänreunaan helteisenä päivänä. Paarmat löytävät paikalle välittömästi ja kieppuvat ympärillä kuin nähtävyyden äärellä. Ja jos avaat oven tai ikkunan edes sekunniksi, ne lentävät sisään ja tallustelevat kohta ikkunoissa. Yleensä ne eivät enää tässä vaiheessa pure, vaan niiden aivot täyttää huoli ja hämmennys siitä, kuinka autosta pääsisi taas ulos. Hyttynen on tässä asiassa sopeutuvaisempi, se pistää, kun saa siihen tilaisuuden.

Jos suomalaiselta kysyy, monenko lajin paarmoja tämä on tavannut, hän vastaa yleensä että kolmenlaisia, suppupaarmoja, sokkopaarmoja ja hevospaarmoja. Suppupaarma on se harmaa ja kapea, joka lentää äänettömästi ja suoraviivaisesti ja on muista paarmoista poiketen aktiivinen varjoisammissakin paikoissa. Sokkopaarmat ovat niitä Saab Draken -hävittäjää muistuttavia pieniä paarmoja, joilla on upean väriset silmät. Hevospaarmat taas ovat suurimpia ja äänekkäimpiä ja eniten isokokoista peruskärpästä muistuttavia. Ne kieppuvat mielellään ihmisen ympärillä, mutta eivät pure yhtä usein kuin pienemmät sukulaisensa. Todellisuudessa Suomessa on peräti nelisenkymmentä paarmalajia. Edellä mainittu autokikka auttaa tutustumaan lajeihin lähemmin: tuulilasille saattaa istahtaa hyvinkin eksoottisen näköinen verenimijä.

Hyttysten tavoin vain naaraspuoliset paarmat ovat kiinnostuneita veriateriasta. Ne eivät varsinaisesti pistä, vaan niillä on suussaan sahalaitaiset ulokkeet, joilla ne tekevät ihoon vekin ja imevät sitten verta imukärsällään. Paarmalajista ja ihmisen kipukynnyksestä on sitten kiinni, kuinka kivuliaalta tämä tuntuu. Ikävin juttu on tietenkin allerginen reaktio, joka voi äityä ihmisestä riippuen pahaksikin. Vaikeimmat allergiset reaktiot tulevat yleensä sokkopaarman puremista. Paarman elämä kestää useampia vuosia, mutta suurin osa tästä vietetään toukkana matalassa vedessä tai rantalietteessä. Toukka luo nahkansa useaan kertaan ja popsii kasvaessaan muita hyönteisiä. Mutta kun paarma sitten muuttuu paarmaksi ja nousee lentoon kuin Feeniks-lintu, on elämää jäljellä enää muutamia viikkoja. Naaraspaarmalla lentovaiheen tärkein tehtävä on löytää jostain verta, jonka voimin se kykenee tuottamaan joukon munia. Ilmankos ne ovatkin niin tarmokkaita.

Helposti tuntuu siltä, että paarman ainoa tehtävä on ulkoilmaan erehtyneiden ihmisten piinaaminen. Mutta on niistä hyötyäkin, ne ovat muun muassa hyönteissyöjälintujen, petokärpästen, petopistiäisten, ampiaisten ja sudenkorentojen ruokaa. Joku niitäkin hätyyttelee, usko pois.

Kommentoi