BirdLife Suomi järjestää tänä viikonloppuna perinteisen Pönttöbongauksen, johon voi osallistua joka puolella valtakuntaa. Pönttöbongaus alkaa tänään lauantaina 5. kesäkuuta ja se päättyy huomenna.
Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Pönttöbongaus on vuosittain kerännyt runsaasti osallistujia.
Pönttöbongauksen ideana on, että siihen voi osallistua kuka tahansa. Verkkolomakkeen kautta osallistuja ilmoittaa, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muulla tarkkailupaikalla on sekä mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt.
BirdLife Suomi muistuttaa tiedotteessaan, että pönttöihin ei kuitenkaan pidä kurkistaa eikä pönttöjä pidä avata.
BirdLife korostaa, että pönttölintuja on tarkkailtava aina lintuja häiritsemättä.
BirdLife Suomi odottaa havaintojen kertovan myös pesinnän ajoittumisesta ja onnistumisesta eri puolilla maata. Tämän kevään ja erityisesti toukokuun viiljeä sääjakso ja loppukuun rankkasateet ympäri Suomea ovat pahimmillaan voineet myöhäistää pesintää tai pesinnät ovat voineet epäonnistua kokonaan.
Havainnot pönttölinnuista voi ilmoittaa osoitteessa www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. Pönttöbongauksen tulokset päivittyvät tapahtuman aikana BirdLife Suomen sivuille.
Pönttöbongaus järjestetään nyt yhdeksättä kertaa.