Kauppatorin uudet kasvot

Herkkukahvila siirtyy nykyiseltä paikaltaan keskemmäs toria, esiintymislavan läheisyyteen, yrittäjä Kari Mönttinen sanoo. Jari Asikainen
Jari Asikainen

Jari Asikainen

Pieksämäen kauppatori muuttaa ilmettään tulevaksi kesäksi.

Herkkukahvila siirtyy nykyiseltä paikaltaan keskemmäs toria, esiintymislavan läheisyyteen. Asiakkaita varten on rakennettu esteetön terassi, johon mahtuu 40–50 istumapaikkaa.

– Kahvilavaunu sekä sen vieressä oleva hirsirakennus siirtyvät myös uuden terassin tuntumaan kunhan kaupunki saa liitettyä meidät vesi- ja viemäriverkkoon, yrittäjä Kari Mönttinen sanoo.

Herkkukahvila lähtee kesään tutulla valikoimalla, paitsi että kotileivosten skaalaa laajenee sekä suolaisissa että makeissa herkuissa.

– Pehmiksissä on uutusmakuna kinuski. Nyt voimme tehdä pehmiksiä kun yöpakkaset loppuivat.

Keskin Kahvila on siirtänyt terassinsa ja konttimyymälänsä torilavan vierestä kahvilarakennuksen kupeeseen. Yrittäjä Sari Janhunen kertoo, että asia on ollut tapetilla vuosikausia.

– Aiemmin se ei ole onnistunut lupa-asioiden vuoksi, mutta nyt se mahdollistui kun kaupunki päivittää torialueen ilmettä. Talveksi terassi aina puretaan.

Janhusen mukaan muutos on tervetullut sekä yrittäjän että asiakkaan näkökulmasta.

Keskin Kahvilan uutuuksina ovat monenlaiset toastit. Salaattiannokset ja keittolounaat ovat valikoimissa tuttuun tapaan, kuten myös makeammat herkut erikoisruokavalioita unohtamatta.

Kahvilan valikoimiin kuuluvat myös jäätelöt ja jäähilejuomat sekä erikoiskahvit kylminä ja kuumina.

Kaupungin tekninen johtaja Jari Nykänen kertoo, että muutosten tarkoituksena on laajentaa kauppatori ulottumaan Torikadun kerrostaloihin ja niiden alakerroksissa toimiviin kivijalkamyymälöihin saakka.

Se tekee torialueesta avoimemman ja antaa myös kivijalkamyymälöille entistä paremman mahdollisuuden laajentaa toimintaansa ulkosalle. Kesän aikana torille tulee myös opastetaulu.

– Tämä on teknisen puolen kädenojennus Kauppatorin ja sen ympäristön yritysten elinvoiman lisäämiseksi.

Tori Thai Grilli starttasi kautensa viime viikon maanantaina. Tarjolla on tuttu valikoima annoksia, mutta tästedes niitä saa myös tulisemmilla kastikkeilla.

– Eivät ne kuitenkaan liian tulisia ole. Sopivan tulisia suomalaisille, yrittäjä Ana Karjalainen naurahtaa.

Jälkiruokapuolella ovat uutuutena täytetyt rapeat letut.

Jen Thairuoan yrittäjä Inthiraporn Putsri on avannut torille Tori Fast Food -ruokavaunun. Valikoimissa ei ole thairuokaa, vaan perinteisempiä grilliherkkuja kuten hampurilaisia ja kebabannoksia.

Erikoisuutena on bubble tea eli kuplatee.

– Sitä ei saa Suomessa kuin isommissa kaupungeissa, Putsri sanoo.

Konttiravintola Mortonin avajaispäivä on ylihuomenna. Ravintola on nyt auki myös sadepäivinä, sillä annoksen voi syödä katetussa lasipaviljongissa.

– Tätä on toivottu vuodesta 2013 lähtien. Viime kesän jälkeen päätin, että nyt se tehdään, yrittäjä Jarna Kaplas sanoo.

Investoinnin mahdollisti osaltaan se, että Morton sai torilta kiinteän paikan. Kulunut talvi oli ensimmäinen kun konttia ei tarvinnut viedä pois.

Kaplas kertoo, että Mortonin filosofia perustuu makumuistoihin.

– Tutut annokset ovat ennallaan, joskin pientä viilausta tehdään koko ajan.

Torikahvila Mailuskasta kerrotaan, että kesän uutuutena ovat paikallisen kotileipurin tekemät suolaiset ja makeat peltipiirakat. Entuudestaan listalta löytyvät esimerkiksi suolaiset lörtsyt, sämpylät, karjalanpiirakat sekä erilaiset kahvileivät.

– Kesällä on tärkeintä, että kahvin kanssa on jätskiä ja kahvileipää. Suolaista syötävää täytyy tietysti olla, ettei helteillä ala huikaisemaan, yrittäjä Kirsi Pulkkinen naurahtaa.

Kommentoi