Korona-rokotukset etenevät rivakasti –  Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut jo yli 7000 pieksämäkeläistä

Seuraavaksi rokotusvuorossa ovat 50 vuotta täyttäneet. Tarkka aikataulu ei ole vielä selvillä. Arkisto/Esa Happonen
Tara McLees

Tara McLees

Pieksämäellä annettavat koronarokotukset etenevät ripeää vahtia. Tähän mennessä ensimmäisen annoksen on saanut 7341 ihmistä ja tehosteannoksen 907.

Pieksämäen kaupungin rokotuskoordinaattori Marja-Riitta Savolahti kertoo, että seuraavaksi aletaan rokottaa 50 vuotta täyttäneitä. Aikataulu on vielä kuitenkin avoinna.

– Kun avaamme uusia ikäryhmiä, meidän tulee aina ensin varmistaa, että saamme riittävästi rokotteita. Tähän mennessä olemme saaneet joka viikko 819 annosta Pfizer/Biontechin rokotetta sekä lisäksi pienemmän määrän Modernaa ja AstraZenecan rokotetta tehosteita varten.

– Olemme saaneet kaikki meille toimitetut rokotteet pistettyä. Mielestäni olemme hyvin aikataulussa valtakunnallisella tasolla vaikkakin viikon verran jäljessä Essoten aikataulusta. Tämä voi johtua erilaisesta väestön ikärakenteesta.

Rokotusten antaminen sitoo runsaasti työvoimaa tällä hetkellä. Joka päivä rokotuksia on antamassa 2–4 rokottajaa ja jokaisella rokottajalla on kirjuri.

– Rokotukset vaikuttaa lähes kaikkien perusturvan työntekijöiden työhön esimiehistä hoitajiin, IT tukihenkilöistä laitosapulaisiin. Rokottaminen kuormittaa toki myös heitä, jotka tekevät perustyötä, kun toiset ovat rokottamassa. Meitä on siis todella iso tiimi, johon kuuluu tiiviisti myös kotihoidon ja palvelukeskusten henkilökuntaa, puhelintyötä tekeviä ja paljon muitakin. Koko henkilöstölle kuuluukin erityiskiitokset talkoohengestä ja jaksamisesta, Savolahti kiittelee.

Mielestäni olemme hyvin aikataulussa valtakunnallisella tasolla vaikkakin viikon verran jäljessä Essoten aikataulusta.

Oma rokotusvuoro ja rokotteen valmistajat ovat herättäneet Savolahden mukaan jonkin verran kysymyksiä Pieksämäellä.

– Monet ihmiset ovat kysyneet ja varmistelleet omaa rokotusvuoroaan. Sen lisäksi kysytään usein voiko ottaa rokotteen. Eli jos on jokin perussairaus, syöpä- tai muu erityinen hoito, tai on raskaana tai imettää suosittelemmekin kysymään asiaa hoitavalta lääkäriltä ja sitten varamaan ajan rokotukseen.

Pieksämäellä annetaan Pfizer/Biontechin Comirnatyä, Modernaa ja jonkin verran vielä AstraZenecaa tehosterokotuksiin.

– Yli 65-vuotiaat perusterveet ovat voineet halutessaan ottaa AstraZenecan rokotteen, muutoin jaossa on vain Comirnatyä tai Modernaa.

– Myös niiden alle 65v, jotka ovat saanet ensimmäiseksi rokotteeksi AstraZenecaa, kannattaa tulla saamalleen tehosterokotusajalle. He saavat tuolloin toisen rokotteen, Savolahti selventää.

Hänen tietoonsa ei ole tullut niin sanottuja johon ohi kiilaamisia.

Savolahti suosittelee varaamaan ajan sähköisen ajanvarauksen kautta netistä.

– Ajanvarauspuhelin on usein ruuhkautunut ja takaisinsoittoa voi joutua odottamaan useamman päivän ajan. Soitamme kyllä jokaiselle takaisinsoittopyynnön jättäneelle takaisin.

Savolahti suosittelee rokotteen ottamista kaikille. Myös hän on ottanut rokotteen.

– Suosittelen jokaista sen ottamaan, jos vain mahdollista terveydentilan tai iän puolesta. Uskon, että onnistumme voittamaan tämän koronaa vastaan taistelun rokotteen ottamalla ja noudattamalla kaikkia viranomaisten ohjeistuksia.

Kun rokotukset on saatu annettua ja korona-aika vihdoin helpottaa, on Savolahdella selkeä suunnitelma.

– Lähden puolisoni kanssa matkailuautolla kiertelemään Suomen Lappia! Kaipaan lähisukulaisten ja ystävien kanssa yhdessäoloa kaikkein eniten.

Kommentoi