Korona: Facebookin muistoihin taltioituu helmiä

Tara McLees

Tara McLees

Yläkoululaisten etäkoulujakso on Pieksämäelläkin toistaiseksi päättynyt. Tällä kertaa yläkoululaiset asettuivat etäkouluun jo tutuksi tulleilla ohjeistuksilla ja viime kevään kokemuksella. Pieksämäellä luokkien karanteeneista oli toki kokemusta jo viime vuoden lopultakin, jolloin osa alakoulujen oppilaista siirtyi hetkeksi etäopetukseen.

Vielä on vaikeaa sanoa, miten tämä etäkoulujakso vaikutti nuoriin. Se on jo selvää, että ensi vuonna julkaistavassa nuorisobarometrissa korona-epidemian aiheuttamat rajoitukset näkynevät ainakin jollain tavalla. Voi vain toivoa, että seuraavan kyselyn vastaukset ja erityisesti nuorten hyvinvointi ei ole kokenut merkittävää kolausta. Vaikutuksia kuitenkin tullaan tilastoimaan aivan varmasti.

Etäkoulussa yläkoululaiset ovat joutuneet ottamaan paljon vastuuta omiin käsiinsä. Opettajien ohjauksella tehtävät koulutyöt ja käydyt tunnit ovat kuitenkin tuoneet turvaa niille, joiden opiskelu ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Omia koululaisiani seuratessa opettajan läsnäolo edes Teamsin välityksellä on ollut kultaakin kalliimpaa. Samoin luokkatovereiden.

Nuorten arkeen kuuluu perinteisesti ryhmässä olo, jota koulunkäynti palvelee hyvin. Ryhmässä opiskellaan, hengaillaan välitunnilla ja koulun jälkeen. Fyysinen läsnäolo on varsin eri asia kuin puhelimen, tietokoneen tai muun laitteen kautta käytävä hengailu.

Vastuun ottaminen nuorella iällä voi olla nuorelle jännittävä asia. Ainakin ensi alkuun. Pidemmän päälle liian suuri vastuu voi alkaa painaa, ja jännitys muuttuu taakaksi.

Nuoruuteen kuuluu olennaisena osana itsenäistyminen. On täysin yksilöstä kiinni, milloin tämä itsenäistymisen vaihe alkaa ja miten vahvana se tulee. Toinen saattaa olla valmis muuttamaan omilleen jo 16-vuotiaana, kun taas joku toinen on siihen valmis vasta täysi-ikäisyyden jälkeen.

Fyysinen läsnäolo on varsin eri asia kuin puhelimen, tietokoneen tai muun laitteen kautta käytävä hengailu.

Itsenäistymiselle pitäisi osata antaa tilaa. Ei ole nuoren etu, jos häntä ollaan potkimassa pois kotoa liian aikaisin ja valmistautumattomana. Rohkaista toki aina voi, mutta en ole koskaan ymmärtänyt niitä puheita, joissa todetaan, että lapsen on muutettava omilleen 18-vuotiaana.

Ketä tällainen ajatus palvelee?

Facebookissa on hauska toiminto, joka palaa vanhoihin päivityksiin vuosien taakse. Siis niihin päivityksiin, joita käyttäjä on tehnyt vuosia sitten samaisena päivänä.

Oman lapsen kasvu ja kehitys piirtyy omanlaiselleen aikajanalle näitä muistoja selatessa.

Kymmenen vuoden takainen muisto kertoo, miten lapsi on ottanut ensimmäiset askeleensa. Seuraavassa päivityksessä ihmetellään päiväkodin tapahtumia, sitten ollaankin jo eskarissa. Samalle päivälle muutaman vuoden taakse osunut päivitys kertoo, miten esikoinen on lähtenyt ensimmäiselle pyöräretkelle aivan yksin.

Facebookin muistoihin taltioituu myös paljon muuta olennaista. Kuten esimerkiksi nyt tämän kuluvan korona-vuoden tapahtumia ja tuntemuksia. Olen useaan kertaan miettinyt, miltä tuntuu lukea korona-päivityksiä vaikkapa kymmenen vuoden päästä.

Samalla asioiden kirjaaminen digitaaliseen muotoon auttaa säilyttämään ajatuksia ja tuntemuksia esillä ja käsillä olevista aiheista. Olivatpa ne sitten lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyviä tai aivan johonkin muuhun linkittyviä.

Kommentoi