Korona: Vaalijalassa havaittu neljä koronatartuntaa – Jäljitys on käynnissä, karanteeniin kaksi koululuokkaa ja noin 30 työntekijää

Kaksi koululuokkaa on siirtynyt karanteeniin Vaalijalassa. Liisa-Ilona Tanninen
Tara McLees

Tara McLees

Vaalijalan Nenonpellon yksikössä on todettu neljä koronatartuntaa. Kuntayhtymän johtaja Ilkka Jokinen kertoo, että karanteeniin on siirtynyt kaksi koululuokkaa.

– Työntekijöitä karanteeniin asetetaan luultavasti noin 30 henkilöä. Meillä on parhaillaan tämä tartuntaketjun määrittely ja karanteeniin asettaminen käynnissä, Jokinen sanoo.

Pieksämäen terveydenhuolto hoitaa jäljitystä

Jokisen mukaan koronatartunnat todettiin eilen.

– Uhka isommasta tartuntaketjusta on toki olemassa, mutta toivomme, että karanteeneilla saadaan asia pidettyä hallinnassa.

Koronatartunnat Vaalijalan Nenonpellon yksikössä ovat ensimmäiset koko korona-epidemian aikana.

Jokisen mukaan yksittäisiä koronatartuntoja on kuitenkin löydetty vuoden aikana Vaalijalan Jyväskylässä sijaitsevassa palvelukodissa, Juvalla sekä Mikkelissä.

Kommentoi