Ihmisyyden on lopulta voitettava

Kirjoittaja pohtii koulukiusaamista ja keinoja sen kitkemiseen. Minna Lyytinen

Jani Sirkiä

Jos hetkeksi voisit pysähtyä ja miettiä.

Kiusaaminen on globaali ongelma, mutta myös paikallinen. Ja aina kun kiusaamisesta johtuva tragedia osuu mahdollisimman lähelle, se koskettaa suurella voimalla. Koska suurin osa meistä omaa sympatia- ja empatiakyvyn, sen pitääkin koskettaa. Koulupuolella työskennelleenä ja sosiaalialaa opiskelleena olen välillä itkenyt, välillä ollut äärimmäisen pettynyt ja vihainen. Avutonkin.

Pieksämäellä siis vasta 13-vuotias lapsi päätti riistää oman henkensä, koska kiusattuna oleminen oli liikaa. Lapsi ei enää jaksanut. Miettikää hieman: Leikkihyvinvointiyhteiskunnassamme oli lapsi, joka vielä viime vuonna preppasi kertotauluja alakoulussa, joutui tekemään itsemurhan, koska ei enää jaksanut elää. Ei voinut elää.

Allekirjoittanut oli lapsena hyvin hauras. Pieksämäellä 1. ja 2. luokan aikana kiusaamista oli paljonkin. Ei ollut koulunkäynninohjaajia. Oli yksi opettaja. Ja jos kaksi 6. luokkalaista käy 1. luokkalaisen kimppuun niin, että toinen pitää käsiä selän takana, kun taas toinen isompi lapsi hakkaa nyrkein ja avokämmenin naamaan, voisi sen kiinnostavan omaa opettajaa. Mutta ei se kiinnostanut, vaan olihan se jotenkin oltava tämän 1. luokkalaisen oma syy. Se oli 90- luvun alkua. Vielä 90-luvun lopussa pää kävi wc-pöntössä tervetuliaislahjana yläkouluun astuessa. Nyt on kuitenkin vuosi 2021. 2021.

Näin alan ammattilaisena olen hyvin huolissani. Meillä on paljon hankkeita ja erinäisiä projekteja sekä kampanjoita, joissa on osuvia iskulauseita ja fraaseja. Jotain toki pitää yrittää. Tämä ei nyt vaan yksikertaisesti riitä.

Päättäjät voisivat keksiä keinoja (rahaa), jolla saataisiin jokaiseen ala- sekä yläkoulun luokkaan ammattimainen koulunkäynninohjaaja. Apua tarvitaan myös suoraan kotioloihin.

Pitäisikö uusia innovaatioita kiusaamisen estämiseksi sekä muutenkin lasten hyvinvointiin liittyen hakea esimerkiksi yrityselämästä, koska me tämän hetken asiantuntijat olemme vaikean tilanteen edessä. Olemme pulassa.

Voisiko Suomi olla mitenkään se ihan ensimmäinen valtio, joka laittaa ihmisyyden etusijalle. Peruskoululaiset, vanhukset ja varhaiskasvatuksen sektori sekä näiden alojen äärimmäisen arvokkaat työntekijät.

Korona- aika on osoittanut sen vielä olevan utopiaa, mutta haluammeko ihmisyyden lopulta voittavan?

Pitäisikö uusia innovaatioita kiusaamisen estämiseksi sekä muutenkin lasten hyvinvointiin liittyen hakea esimerkiksi yrityselämästä, koska me tämän hetken asiantuntijat olemme vaikean tilanteen edessä. Olemme pulassa.

13-vuotiaan lapsen ennen aikainen poismeno on aina liikaa. Kun hän sen tekee vielä oman käden kautta, niin olemme kamaluuden äärellä. Haastan sinut kanssakulkija ajattelemaan edes hetken, miten kauhealta on voinut lapsesta tuntua, kun tähän päätyy. Sekunnin miettiminen riittää.

Elämä on aina elämisen arvoinen, sitä faktaa ei saa ainakaan kiusaaja puheillaan ja teoillaan kumota. Yläkouluisen kehitysvaihe on vielä sellainen, jolloin tukiverkostolta tarvitaan herkkää osaamista. Yläkouluikäinen yleensä jo luulee tietävänsä kaikesta vähän kaiken, muttei vielä osaa tätä tietoaan käsitellä.

Vastuu lapsistamme on kaikilla, sinulla ja minulla, eri alojen ammattilaisilla, isillä ja äideillä, huoltajilla, sedillä ja tädeillä. Aikuisilla.

Syvimmät osanottoni,

Koulunkäynninohjaaja, sosionomiopiskelija ja runoilija

Kommentoi