Pieksämäen koronatilanne jatkuu rauhallisena – rajoituksista ja ohjeista syytä pitää kiinni

Pieksämäen koronatilanne jatkuu rauhallisena.

– Terveyspalveluiden henkilöstöä on rauhallisen epidemiatilanteen vuoksi ollut hyvin käytettävissä rokottamiseen. Tämän päivän jälkeen Pieksämäellä on rokotettu yhteensä 500 henkeä, Pieksämäen kaupungin vt. johtava ylilääkäri Aino Rubini kertoo.

– Rokotteiden saatavuus on ainoa etenemistä hidastava tekijä, hän jatkaa.

Tämänhetkiset rajoitukset ja suositukset koronalta suojautumiseen ovat Pieksämäellä voimassa 22.1. asti ja toistaiseksi kaikissa palveluissa toimitaan niiden mukaisesti.

– Kokoontumisrajoituksista ja hygieniaohjeista on hyvä pitää kiinni, vaikka tilanne onkin rauhallisempi viime kuuhun verrattuna, Rubini muistuttaa.

Aluehallintovirasto ja Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden koronanyrkki antavat uusia toimenpideohjeita ensi viikolla, jonka perusteella myös Pieksämäellä tarkastellaan tilannetta uudelleen.

Kommentoi