Suomi juhlii yhtenäisenä, koronan takia verkossa

Itsenäisyyspäivän puheessaan Pieksämäen asukkaille kaupunginjohtaja Ulla Nykänen muistuttaa, että historian valossa tarkasteltuna elomme itsenäisenä kansakuntana ei ole mitenkään itsestäänselvyys.

– Se on vaatinut rohkeutta, uhrauksia ja diplomaattisia taitoja. On tarvittu perusarvoja, joiden varassa koettelemuksista on selvitty.

Ilman kansakunnan yhtenäisyyttä ja sitkeyttä itsenäistä Suomea ei ehkä olisi olemassa, emmekä juhlisi sitä tänä päivänä.

– Päivä on ansainnut juhlan ja arvostuksen, vaikka sukupolvet, jotka itsenäisyyden ovat taanneet, ovat jo lähestulkoon keskuudestamme poistuneet. On asioita, joita on syytä säilyttää kansakunnan muistissa.

Itsenäisyyspäivän juhlinta on yksi tapa vahvistaa tuota muistia.

Virusepidemia on pakottanut meidät kaikki ottamaan digiloikan. Etätyö, etäopiskelu, verkkokokoukset, palvelut ja harrastukset verkossa eivät enää ole marginaalisia, pienen väestönosan käytössä olevia toimintamuotoja.

Itsenäisyyspäivän juhlinta etänä, verkon välityksellä, on yksi digitaalisen aikakauden ilmenemismuoto. Tasavallan presidentti ei tänä vuonna kutsu satoja kansalaisia Linnan juhliin. Silti juhlat järjestetään ja sitä meidän jokaisen on mahdollista entiseen tapaan seurata. Pieksämäkikin juhlii itsenäisyyspäivänä verkossa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut