Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolme uutta koronatartuntaa Essoten alueella

Koronatesteissä on löytynyt kolme uutta positiivista tulosta Essoten alueella. Yksi näistä liittyy aiempiin tartuntaketjuihin. Kaksi tartunnoista on saatu alueen ulkopuolelta. Lisäksi alueella on oleskellut yksi muualla tartunnan saanut henkilö, joka on laajasti altistanut muita Essoten alueella.

Tartuntojen johdosta karanteeniin on asetettu yli 50 henkilöä. Altistuneiden joukossa on Mikkelin Pallo-Kissojen pelaajia. Koronataudille on voinut altistua Mikkelissä Amarillossa perjantaina 20.11. kello 20-21 sekä lauantaina 21.11. Dagens-ravintolassa kello 17.30-18.30, ravintola Einossa kello 18-19 ja Rantakylän K-Supermarketissa kello 18.30-19.30.

– Olemme edelleen Essoten alueella epidemian perustasolla. Uusia tartuntoja näyttää tulevan alueen ulkopuolelta lähinnä ulkomailta ja työssäkäyntialueelta: muun muassa Keski-Suomesta, Päijät-Hämeestä ja Uudeltamaalta. Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen koronakartalla näkyvä suuri ilmaantuvuusluku liittyy Pieksämäellä olleeseen suureen tartuntaryppääseen, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo.

Essoten lääkärit painottavat jokaisen vastuuta, jotta tartunnat saadaan edelleen pysymään kurissa. Testaukseen tulee hakeutua, jos ilmenee hengitystietulehdukseen viittaavia oireita (kurkkukipua, kuivaa yskää ym.).

– Kun tapaat muita kuin lähipiirin kuuluvia ihmisiä, muista pitää turvavälit. Kasvomaskisuositus on edelleen voimassa: jos liikut julkisissa paikoissa, missä turvavälien pitäminen ei onnistu, niin kannattaa käyttää maskia niin itsesi kuin muidenkin suojaamiseksi. Yksi hyvä keino välttää tartuntoja on pitää sosiaalisten kontaktien määrä rajallisena, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström muistuttaa