Neljä uutta koronatartuntaa löytyi Essoten alueelta

Aiemmin karanteeniin asetettujen joukosta on löytynyt kolme uutta koronatartuntaa Essoten alueella. Lisäksi löytyi yksi täysin uusi tartunta, jonka lähde on ulkomailla. Altistuneet on Essoten tiedossa ja asetetaan karanteeniin perjantain aikana.

– Kansallisella tasolla tilanne huonontumassa. Ohjeita ja suosituksia on todella tärkeää noudattaa ja testiin hakeutua pienissäkin oireissa, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo.

Essote pilotoi tällä viikolla asiakkaiden suoraa ajanvarausta koronatestaukseen arki-iltaisin. Ajanvarausta drive-in-testaukseen on päätetty jatkaa ainakin perjantaihin 27.11. saakka. Ajanvaraus toimii arkisin klo 8-14 ja varauksella pääsee saman päivän drive-in-testeihin, jotka tapahtuvat klo 16-19 Sairaalaparkissa.

Jos aikoja ei ole varattavissa, on syytä tehdä sähköinen testi Omaolossa tai olla yhteydessä Päivystysapuun 116117.

– Koronatilanne aiheuttaa paljon muutoksia Essoten palvelujen tuotantoon. Henkilöstöä on poissa ja karanteenissa sekä siirrettynä koronatoimintoihin, Seppälä sanoo.

Keskustelu