Pieksämäen tartuntaryppäässä altistuneita 120–150 ihmistä, jotka asetettu karanteeniin

STT

Pieksämäellä todetussa suuressa koronaviruksen tartuntaryppäässä on altistuneita noin 120–150, kertoo Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä. Altistuneet on asetettu karanteeniin.

Pieksämäellä Partaharjun puutarhan lähes 200 ihmisen joukkotestauksessa raportoitiin torstaina yhteensä 64 uutta koronavirustartuntaa. Aiemmin viikolla taimitarhan tautiryppäästä todettiin kuusi tartuntaa.

Seppälän mukaan eilisen jälkeen ei ole todettu uusia tartuntoja.

Keskustelu