Mielipide: Vielä asiaa Pieksämäen uudesta liikuntahallista

Opa McLees

Kiitos Keskustan valtuutettu Sinikka Riipiselle. Ihmettelyni saivat – jos nyt eivät vastauksia – niin ainakin kommentointia. Olkaamme iloisia tästä.

Ihan ensiksi todettakoon kirjoituksen loppukateettiin, että McLees ei kuulu porukkaan, joka haluaa ja vaatii, mutta laittaa muut maksamaan. Pikemminkin halusin tuoda esille kahvipöytäkeskustelujen, somekirjoitusten ja muiden sosiaalisen median foorumeiden konsensusta siitä, että meitä on aikamoinen joukko veronmaksajia, jotka mielellämme tarjoaisimme lapsille ja nuorille sekä tietenkin myös muille pieksämäkeläisille hyvät tilat liikkua monipuolisesti. Tuntuu hassulta muistuttaa tällaisesta asiasta kunnanvaltuutettua.

Korvaani särähtivät lauseet ” Joo, onpas hyvä idea tuo valtuutettujen nuorentaminen. Sanotaan, että vaikeneminen on myöntymisen merkki. Niitä vaikenijoita meillä kyllä riittää.”

Miksi tällainen vähättelevä asenne, mikseivät nuoret olisi tervetulleita valtuustoon?

Itse liikuntahallin suunnitelmista vielä sen verran, että rohkaisen jokaista asiasta kiinnostunutta tutustumaan operaattorin kirjoittamaan blogiin, joka löytyy hänen yrityksensä nettisivuilta. Siellä Heini Väisänen toteaa hallisuunnittelun etenemisestä muun muassa, että: ”Käytännössä kuuleminen toteutettiin niin, että järjestimme huhtikuussa 2020 Nousiaisen Antin ja Lindroosin Akin kanssa teams-palavereita eri käyttäjäryhmille. Toteutimme kuulemiset pienissä ryhmissä, jotta kaikkien ääni pääsee kuuluviin. Itse olisin toivonut live-tapaamisia, mutta koronan vuoksi oli tyydyttävä etäratkaisuun, ja ennakkoluuloistani huolimatta nämä toimivat yllättävän hyvin. Opettajilta nousi esiin paljon toiveita, joita ei ollut alkuperäisessä kaupungin jättämässä tarjouspyynnössä.

Opettajilta nousi esiin myös toiveita, jotka oli huomioituna kaupungin sopimuksessa. Tällaisia toiveita olivat mm. salibandy, futsal, lentopallo, koripallo, sulkapallo ja käsipallo kentät sekä erilaiset liikuntavälineet. Opettajat olivat huolissaan etenkin eri tilojen riittävyydestä, kun ryhmiä voi olla yhtäaikaa 7.”

Meitä on aikamoinen joukko veronmaksajia, jotka mielellämme tarjoaisimme lapsille ja nuorille sekä tietenkin myös muille pieksämäkeläisille hyvät tilat liikkua monipuolisesti.

Lyhyesti summattuna: eli tässä yritetään nyt kaikin keinoin haudata ja vähätellä erityisesti opettajien mielipidettä asiaan. Eli niiden pieksämäkeläisten, jotka todellisuudessa nuo liikuntatunnit oppilailleen järjestävät ja jotka elävät sitä koululiikka-arkea.

Suunnittelutyö kuuluu siis olennaisena osana siihen, millainen tulevasta hallista loppujen lopuksi tulee!

En vieläkään pysty käsittämään sitä, että jos kerran koulut, seurat ja tavan tallaajat haluaisivat halliin tiettyjä toimintoja ja olisivat enemmän kuin tyytyväisiä tehtyihin suunnitelmiin, miksi se ei nyt vaan yksinkertaisesti sovi? Etenkään, kun kustannukset eivät ole kaatumassa meidän veronmaksajien saati kaupungin niskoille!

Kun edes mitään lakeja tai sopimuksia saati päätöksiä vastaan tässä ei edelleenkään toimita, kuten Heini Väisänen selitti omassa yleisönosastokirjoituksessaan.

Lainaan myös Sinikka Riipisen yleisönosastoa, jossa on virheellinen väittämä: ”Hankintalain mukaan tilaajan on irtisanottava hankintasopimus, jos sen ehtoja muutetaan merkittävästi hankintakaudella. Ellei sopimusta irtisanota, syyllistyy tilaaja eli kaupunki laittomaan suorahankintaan. Sopimuksen oleellinen muutos toteutuu, jos kahden täysmittaisen salibändykentän asemasta toteutuu vain yksi täysmittainen kenttä.”

Etenkin viimeinen lause on väärin eikä pidä paikkaansa. 2/3 kenttä ei missään nimessä ole hankintalaissa tarkoitettu oleellinen muutos. Tästä kertoo jo se, että kustannukset eivät edes olisi muuttuneet!

Suosittelen lämpimästi kaikkia Teitä, joilla on lakimiestuttuja keskustelemaan heidän kanssaan tästä tapauksesta. On kovin vastuutonta viitata hallintalakiin ilman täsmennystä siitä, mihin kohtaan lakia viitataan ja millä perusteella.

Se yksi tavan tallaaja

Kommentoi