Yksi uusi tartunta Essoten alueella – Testaukseen tulisi edelleen hakeutua lievissäkin oireissa

Tilanne on rauhallinen, mutta tähän ei saa tuudittautua. Ilkka Kujala
Tara McLees

Tara McLees

Essoten alueelta on löytynyt yksi uusi positiivinen koronanäyte. Tartunta liittyy keskiviikkona uutisoituun tapaukseen, jossa kaksi tartuntaa on saatu ulkomailta ja henkilöt ovat olleet omaehtoisessa karanteenissa.

Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo olevansa huolissaan siitä, että testaukseen hakeutumista odotetaan liian pitkään.

– On alkanut huolettaa, että monet viime päivinä testaukseen tulleet ovat saapuneet vasta useiden päivien sairastamisen jälkeen. Tässä välissä on saatettu liikkua kodin ulkopuolella hyvinkin paljon. Ohjeeni on, että lievissäkään oireissa ei mennä töihin tai liikuta julkisilla paikoilla, jos ei ole käynyt koronatestauksessa. Testiin pääsee hyvin ja tulokset tulevat pääsääntöisesti vuorokauden sisällä, sanoo Seppälä.

Rauhallinen tilanne näkyy Essoten alueen ilmaantuvuusluvuissa. Kansallisella tasolla koronan 14 vuorokauden ilmaantuvuus on toiseksi alhaisin 6,1 tapausta/100 000 asukasta ja EU-tasolla Etelä-Savo on yksi parhaista alueista Euroopassa.

– Tästä iso kiitos kuuluu asukkaiden vastuulliselle toiminnalle. Jotta tilanne pysyy jatkossakin näin hyvänä, tulee testaukseen hakeutua vähäistenkin oireiden johdosta. Yksikin tapaus aloittaa uuden tautiryppään, joka voi muuttaa tilanteen nopeasti radikaalisti huonommaksi ja johtaa uusiin rajoitustoimiin, muistuttaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Keskustelu