Essoten alueelta löytyi kaksi uutta koronatartuntaa – Tilanne maakunnassa on rauhallinen, Pieksämäellä 32 Pisaban pelaajaa ja toimihenkilöä karanteenissa

Etelä-Savon tilanne on essoten mukaan rauhallinen. Katja Juurikko
Tara McLees

Tara McLees

Essote tiedottaa, että tilanne Etelä-Savon alueella jatkuu koronan suhteen rauhallisena. Tiistaina essoten alueelta löytyi kaksi uutta tartuntaa. Molemmat tartunnat on saatu ulkomailta ja henkilöt ovat olleet omaehtoisessa karanteenissa. Essote on jäljittänyt altistuneet ja tehnyt tarvittavat karanteeniin asettamiset.

Viimeisin tartunta Pieksämäeltä löytyi viime viikon perjantaina. Tartunnan saanut on salibandyseura Pisaban B-juniorijoukkueen pelaaja.

–  Essote on asettanut Pisaban eri joukkueista 32 pelaajaa ja toimihenkilöä karanteeniin. Harjoittelu- ja kilpatoiminta on tauolla 1. marraskuuta asti. Kaikki ottelutapahtumat tältä ajalta siirretään myöhäisempään vaiheeseen, kertoo Pisaban puheenjohtaja Auri Saloranta.

Perjantaina alkanut tartunnan jäljitys jatkuu edelleen.

Koronatestiin kannattaa hakeutua matalalla kynnyksellä.

– Näin syyslomien jälkeen kehotan kaikkia hakeutumaan lievienkin oireiden johdosta testeihin. Esimerkiksi perjantaina Pieksämäeltä nuoresta henkilöstä löytyneen tartunnan lähdettä ei ole pystytty selvittämään, mutta todennäköisesti se on saatu Pieksämäeltä. Myös lieväoireisten nuorten on syytä käydä testeissä, kehottaa Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Keskustelu